USA, 2003. Ohjaus: David Zucker. Käsikirjoitus: Shawn Wayans, Marlon Wayans, Jason Friedberg, Aaron Seltzer, Craig Mazin, Pat Proft, Buddy Johnson, Phil Beauman. Kuvaus: Mark Irwin. Leikkaus: Malcolm Campbell, Jon Poll. Tuotanto: Robert K. Weiss. Pääosissa: Anna Faris, Charlie Sheen, Anthony Anderson, Leslie Nielsen. Kesto: 86 min.
avid Zucker on mies Airplanen, Top Secretin ja Naked Gunin takana. Scary Movie 3:n käsikirjoitukseen on antanut panoksensa lauma kynäilijöitä, joiden keskeisiä ivan kohteita ovat yliluonnollisissa sfääreissä likkuvat kauhuelokuvat The Ring, Signs ja The Others. Muutama vitsi on hauska, useimmat eivät. Myös aika nakertaa kaavamaista komiikkaa armottoman nopeasti - elokuvaparodioiden runsaaseen joukkoon ei ole viime aikoina mahtunut uusia kekseliäitä tulokkaita.
Scary Movien kaltaisten tekeleiden kohdalla kannattaa unohtaa sellaiset asiat kuin uskottavuus, kunnollinen juoni ja henkilökuvat. Leffasarjan aiemmista osista tuttu Cindy Campbell (Anna Faris) on nyt valmistunut collegesta ja edennyt urallaan stailatuksi uutisankkuriksi. Hän saa heti sukeltaa tutkivan journalismin jännittäviin syövereihin, kun eteen osuu mm. tappava videonauha ja mystiset merkit maanviljelijä Tom Loganin (Charlie Sheen) maissipellolla. Cindyn bimbous on uuvuttavan aukotonta; puhumattakaan hänen kaikkea painottavasta idioottimaisesta puhetyylistään, jonka on kaiketi tarkoitus olla hauska.
Parodioitavien elokuvien miljöitä ja kohtauksia jäljitellään huolellisesti ja sitten niitä maustetaan isoilla tisseillä, karkealla kielenkäytöllä ja loputtomalla mäiskeellä ja kaatuilulla. Slapstickissä ei ole säästelty: lähes jokaisessa kohtauksessa joku teloo päänsä, joutuu auton töytäisemäksi tai jonkun potkaisemaksi. Tekijöiden oletusarvona on ollut se, että kaikki suurieleinen ja -ääninen on automaattisesti hauskaa. Toisaalta tapahtumat vyöryvät eteenpäin sellaisella tempolla, että kaikkein huonoimmatkin gagit unohtuvat, kun eteen pukkaa heti uusi yritys irrottaa nauruja. Yrittämisen puutteesta elokuvaa ei siis ainakaan voi syyttää, sillä puoleentoista tuntiin on saatu tungettua tiivis paketti kauhun kliseitä, konventioita ja hahmoja; sivalluksensa saavat myös muutamat julkkikset ja pinnallinen tv-journalismi.