Scandinavian Hunksien Ville: Näin pääset nopeasti hyvään kuntoon

Kerryttikö kesä kiloja vyötärölle? Scandinavian Hunks -tanssiryhmän Ville opastaa, kuinka kesäterässä oleva pääsee takaisin kuntoon.

Scandinavian Hunksien sinisilmäinen komistus Ville on täyttä terästä. Personal trainerina työskentelevä mies neuvoo AVAlaisille, kuinka kesäterästä pääsee takaisin kuntoon.

Villen mielestä liikuntaa aloittelevan on parasta ottaa yhteyttä ammattilaiseen, sillä tuloksia tulee nopeammin, kun tietää mitä tekee.

– Hirveän monet ihmiset ovat epävarmoja, kuinka tietyt liikkeet tehdään oikein. Vaikka netistäkin saa neuvoja, ammattilainen osaa näyttää parhaiten, kuinka liikkeet tehdään oikein, Ville kertoo.

Yhteistyön personal trainerin kanssa tulee toimia myös henkisellä tasolla. Välien ammattilaiseen tulee olla mutkattomat, jotta kommunikaatio on vaivatonta.

– Ohjaajalta täytyy uskaltaa kysyä ohjeita ja olla oma itsensä hänen edessään, Ville sanoo.

Nopeasti kuntoon haluaville Ville suosittelee etenkin aerobista kestävyysliikuntaa. Kuntoon pääsee nopeasti esimerkiksi juoksemalla luonnossa. Kotona tehdyt lihaskuntoliikkeet täydentävät ohjelmaa.

– Periaatteessa en suosittele ihmisille kotona tehtäviä harjoituksia, sillä ne jäävät usein tekemättä. Mutta jos homma toimii, aerobisen liikunnan lisäksi kotona voi tehdä joitakin lihaskuntoliikkeitä, Ville sanoo.

Jos motivaatio on kadoksissa, ryhmässä tapahtuva liikunta on yleensä hyvä tsemppaaja. Kuntokeskusten tarjonnasta löytyy paljon hyviä tunteja, aina tanssitunneista kahvakuula- ja lihaskuntoharjoituksiin. Tehokas tunti on myös kinesis, joka lisää lihaskuntoa, tasapainoa ja liikkuvuutta.

Viikko-ohjelma parantaa motivaatiota

Liikunnan aloittaminen on yleensä helpompaa kuin harjoitusrutiinin ylläpitäminen. Ville suosittelee motivaatiokeinoksi peiliin katsomista ja hyvää suunnittelua.

– Viikko-ohjelman voi tehdä itselleen vaikkapa aina sunnuntaisin. Se vie tosi vähän aikaa, Ville ehdottaa.

Aktiivisella ajatustyöllä voi vaikuttaa omaan jaksamiseensa.

– Ihmisellä pitää olla vakavasti mielessä, miksi liikuntaa harrastaa, Ville muistuttaa.

Ruokavalio kuntoon

Säännöllinen treenaaminen edellyttää säännöllistä ruokarytmiä. Ilman terveellistä ruokavaliota harjoittelusta ei tule mitään, Ville huomauttaa. Naisten yleisin virhe on syödä liikaa hiilihydraatteja ja liian vähän proteiineja.

– Yli 90 prosentissa ruokapäiväkirjoissa proteiinia on liian vähän, Ville tietää.

Proteiinin lisääminen on kuitenkin helppoa helposti ruokavalioonsa. Kiireinen treenaaja voi lisätä proteiineja ruokavalioonsa vaikkapa soijajuomien, proteiinipatukoiden tai -juomien avulla.

Treeniä saa olla Villen mielestä viikossa mieluummin viisi kuin kolme tuntia. Ajatukset siitä, että keho menee rikki liiasta treenaamisesta, ovat jo vanhanaikaisia.

– Vartalo on suunniteltu käytettäväksi. Se ei mene rikki, kun liikkeet tekee oikein, Ville kannustaa.

Teksti: Maarit Rasi

Kuvat: Irina Kolomijets, Scandinavian Hunks

Lue myös:

    Uusimmat