Vielä muutama vuosi sitten Sari ja Jaakko olivat tyytyväisiä elämäänsä lapsettomana parina. Kun unelma vauvasta sitten heräsi, toive ei toteutunutkaan. – Kyllä sitä raskautta lopulta toivoi ihan tosissaan, ja pettymykset ovat myös olleet sen mukaisia, Sari kuvailee nyt.
Kahden vuoden ajan Sari, 37, on kumppaninsa kanssa toivonut lasta. Tavallaan se on erikoista; aiemmin Sari ja Jaakko, 42, määrittelivät itsensä vapaaehtoisesti lapsettomiksi. He eivät esiinny tässä jutussa oikeilla nimillään.
– Perustelumme vapaaehtoiselle lapsettomuudelle liittyivät näkemykseemme maailmasta, eli ne olivat hyvin periaatteellisia. Kuitenkin useamman mutkan ja syväluotaavien keskustelujen myötä päädyimme ajatukseen, että kenties me voisimme ollakin vanhempia, Sari kuvailee.
Lapsettomuudesta tulikin vastentahtoista
Aluksi he ajattelivat, että länsimaissa on parempi valinta ja eettisempää olla hankkimatta lasta.
– Toisaalta koimme, että meillä voisi olla annettavaakin vanhempina ja totesimme, ettei tämä asia ole rationaalisesti ratkaistavissa. Ajattelimme myös, että lapsi jos mikä olisi luottamuksen osoitus positiivisemman tulevaisuuden puolesta, Sari kuvaa.
Lapsitoive ei kuitenkaan ole kahdessa vuodessa toteutunut. Yhtäkkiä lapsettomuudesta olikin tullut vastentahtoista.
– Nykyään, kun olemme keikahtaneet virallisesti tahattomasti lapsettomaksi pariksi, on se toki muuttanut ajattelua paljonkin. On joutunut käsittelemään sitä tietynlaista puutosta elämässä, joka lapsettomuuden myötä on tullut, Sari sanoo.
"Nykyään elämme ikään jatkuvassa odotuksessa"
Vielä muutama vuosi sitten Sari ja Jaakko olivat täysin tyytyväisiä elämäänsä lapsettomana parina. Nyt lapsen kokoinen tyhjiö on muuttanut asioita.
– Nykyään elämme ikään kuin jatkuvassa odotuksessa. Lisäksi olen huomannut pienen katkeruuden hiipineen mieleeni. En voi käsittää, miten näin luonnollinen asia voi ollakin näin vaikeaa. Siksi uutiset perheenlisäyksistä ympärillä aiheuttavat hyvin ristiriitaisia tuntemuksia.
Lapsettomuus pitkäaikaisena, raskaana kokemuksena ei ollut Sarille tuttu, ennen kuin se osui omalle kohdalle. Lähipiirissä kukaan ei ollut kärsinyt lapsettomuudesta.
– Toisaalta olin kyllä lukenut aiheesta juttuja ja niin sanottu "tyhjän sylin" tuska oli tullut sitä kautta tutuksi. Lapsettomuus oli kuitenkin melko etäinen asia minulle, Sari kuvailee.
"Kuvittelimme, että voimme käydä läpi lapsettomuushoitoja kaiken muun elämän ohella..."
Jaakko on saanut syöpähoitoja kymmenisen vuotta sitten. Hän ja Sari osasivat odottaa, että ne saattavat vaikuttaa lastensaamismahdollisuuksiin. Kun Jaakko sitten noin kaksi vuotta sitten testautti itsensä, kävi ilmi, että hänellä on atsoospermia. Se merkitsee, ettei siittiöitä juuri ole.
Sarin ja Jaakon onneksi sukusoluja oli kymmenen vuotta sitten talletettu pakkaseen. He ovat käyneet läpi jo yhden inseminaation ja yhden mikrohedelmöityshoidon. Molemmissa stimuloidaan munasarjoja, ja niihin liittyy hormonaalisia lääkehoitoja. Hoitojen lopullinen rankkuus kuitenkin tuli yllätyksenä.
– Me kuvittelimme, että voimme käydä läpi lapsettomuushoitoja kaiken muun elämän ohella, ikään kuin ohimennen, rennolla otteella. Tämä osoittautui turhaksi toiveeksi, Sari kuvaa.
Hoidot psyykkisesti ja fyysisesti rankkoja
Hoidot kysyvät aikaa, suunnitelmia ja aikataulutusta. Ne ovat psyykkisesti vaativia, ja Sarille myös fyysisesti rankkoja.
– Kyllä hoidot sitovat ja määrittelevät paljon sitä, mitä niiden ohella voi tehdä. Esimerkiksi matkustelu olisi kyseenalaista nopeastikin muuttuvien aikataulujen vuoksi. Jopa työkyky voi olla väliaikaisesti uhattuna, kuten itselleni kävi, Sari sanoo.
Hän sai munasarjastimulaatiosta väliaikaisia, mutta rankkoja kipuja, jotka eivät hellittäneet tavallisin kipulääkkein. Lopulta lyhytaikainen sairaalareissu oli tarpeen.
– Kävely, istuminen, makaaminen ja tietyt asennot olivat vaikeita. Myös hengittäminen tuntui välillä todella raskaalta. Tätä kesti noin kaksi viikkoa. Olin lomalla silloin, enkä olisi voinut kuvitella olevani töissä, jos sillä hetkellä olisi pitänyt, Sari kuvailee.
"Tämä on osoittautunut uskomattoman hitaaksi prosessiksi"
Sari on joutunut myös huomaamaan, ettei mieli suostu suhtautumaan lapsettomuuteen automaattisesti kevyesti. Vaikka ajatuksensa yrittäisi pitää kepeinä, se ei onnistu pelkällä tahdonvoimalla.
– Kyllä sitä raskautta lopulta toivoi ihan tosissaan, ja pettymykset ovat myös olleet sen mukaisia, hän kuvaa.
Itsesyytökset ovat liittyneet lähinnä ajan kulumiseen.
– Kun tämä on osoittautunut uskomattoman hitaaksi prosessiksi, olisi kaikki pitänyt mielestäni aloittaa paljon aikaisemmin, hän kuvaa.
– Valitettavasti olemme joutuneet näkemään ja kokemaan julkisen puolen suppeat resurssit. Tiedon saanti on ollut toisinaan liian niukkaa, ja kuitenkin sen saaminen on niin tärkeää näin sensitiivisessä asiassa. Tuntuu välillä epäreilulta, että kun muut ihmiset hoitavat tämän elämän osion, raskaaksi tulemisen, kotioloissa, ja me olemme kuitenkin täysin riippuvaisia hoitavan tahon tekemisistä tai tekemättä jättämisistä.
Lapsettomuushoitoihin hakeutuvaa paria Sari neuvoisikin ottamaan huomioon elämän muut vaatimukset ja aikataulut.
– Kannattaa varautua siihen, että hoidot vievät paljon aikaa ja voimavaroja. Lisäksi tässä, kuten muissakin vaativissa elämäntilanteissa, kannattaa panostaa hyvinvointia lisääviin elementteihin, mitä se itse kullekin sitten tarkoittaa, Sari sanoo.
Hän itse saa hyvää mieltä liikunnasta, luonnossa liikkumisesta ja kirjoittamisesta.
– Kannattaa myös jakaa tuntemuksiaan läheisten ja myös vertaistukijoiden kanssa. Ei ole tavatonta, että lapsettomuushoitojen tueksi tarvitaan myös ammatillista keskusteluapua, olen sitä itsekin harkinnut.
Yltiöpositiiviset tsemppaukset eivät auta
Lähipiirin suhtautuminen on ollut ymmärtäväistä ja hienotunteista. Toki väliin on mahtunut muutamia yltiöpositiivisia tsemppauksia, jotka heikohkojen todennäköisyyksien keskellä eivät ole Sarista tuntuneet lohduttavilta.
– Joku on sanonut, että voimmehan yrittää luomusti aina hoitojen välissä. Hän ei ole tiennyt, että emme voi. Normaalisti parit voivat yrittää "raskautumista" vuoden aikana kaksitoista kertaa, meille on tarjoutunut tasan kaksi yrityskertaa. Se tuntuu epäreilulta ja tuskastuttavan hitaalta, varsinkin näissä ikävuosissa, Sari sanoo.
"Olemme valmiita yrittämään vielä useamman kerran"
Edellisen hoidon tuloksena ei syntynyt yhtään alkiota. Siksi Sari ajattelee, että heillä saattaa olla huonot mahdollisuudet saada hoidoista hyvä tulos. Keväällä 2020 iskenyt koronaviruspandemia on entisestään hidastanut hoitojen etenemistä.
– Tällä hetkellä hoidot ovat jäissä, eli niitä ei toteuteta, Sari kuvailee.
Samalla odotusaika venyy venymistään.
– Olemme valmiita yrittämään vielä useamman kerran, kun tähän on lähdetty, riippuen toki molempien meidän henkisestä ja fyysisestä jaksamisesta. Tämä vie niin paljon voimavaroja ja aikaa muulta elämältä.
Hoitohenkilökunnan kannustava asenne ja kommentit ovat kuitenkin tuoneet hyvää mieltä.
– Kerrankin sellainen äidillinen lääkäri taputti minua polveen ja sanoi, että ”hyvältä vaikuttaa, kyllä sinut vielä raskaaksi saadaan”. Pieni ele, mutta tuntui älyttömän hyvältä, Sari kuvaa.
– Läheisiltä saatu tuki on tietysti ollut myös tärkeää. On se sitten ollut minun toivottomuuteni kuuntelua puhelimessa tai konkreettista apua, kuten kaupassa käyntiä, kun olin niin kipeänä hoidosta.
"Koemme, että meillä on annettavaa ja jaettavaa, vaikka emme olisikaan vanhempia"
Hoitojen keskelläkin Sari on pyrkinyt näkemään asiat kuin ennen – siis silloin, kun hän oli Jaakon kanssa kahden ja elämä tuntui silti täydeltä.
Raskaus lahjasukusoluilla ja sijaisvanhemmuus ovat vielä mahdollisuuksia. Jos ne eivät onnistu, Sari haluaisi kanavoida tarvettaan huolenpitoon ja rakkauden jakamiseen muilla tavoin. Mielessä ovat pyörineet esimerkiksi jonkinlainen vapaaehtoistyö, tukihenkilönä toimiminen tai muu auttamisen muoto.
Synkilläkin hetkillä pari on pyrkinyt ajattelemaan, että kaikki voi olla ihan hyvin myös ilman lasta.
– Meillä on kuitenkin paljon suunnitelmia muillakin elämän osa-alueilla kuin perhe-elämässä. Koemme, että meillä on annettavaa ja jaettavaa, vaikka emme olisikaan vanhempia.