Sanomalehti Karjalainen luopuu sunnuntain paperilehdestä – taustalla painopaperin ja jakelun kohonneet kustannukset

Joensuussa ilmestyvä sanomalehti Karjalainen siirtyy painetun lehden osalta kuusipäiväiseen jakeluun huhtikuussa.

Painettua lehteä ei enää jatkossa jaeta sunnuntaisin, kertoo Karjalaista julkaiseva PunaMusta Media.

Yhtiön mukaan muutoksen taustalla on painopaperin ja jakelun hintojen kohoaminen.

Karjalainen on jatkossakin seitsemänpäiväinen lehti, mutta sunnuntain lehti ilmestyy näköislehtenä.

PunaMusta Median mukaan muutoksella ei ole vaikutusta henkilöstön määrään. Muutoksen arvioidaan tuovan tänä vuonna noin puolen miljoonan euron kustannussäästöt.

Viime viikolla kerrottiin, että myös Oulussa ilmestyvä sanomalehti Kaleva luopuu sunnuntain paperilehdestä kevään aikana.

Lue myös:

    Uusimmat