Sannalle sanottiin, ettei samaan asuntoon murtauduta kahdesti – aamukuudelta alkoi meteli, kun härski varas yritti uudestaan sisälle

Oletko nähnyt tätä autoa? Sannan musta Kia varastettiin härskien varkaiden toimesta Malmilla 0:37
Video: Näin korkealla olevasta ikkunasta murtautuja yritti sisään.

Parturi-kampaamoyrittäjä Sanna Ahon kotiin murtauduttiin heinäkuun puolivälissä. Asunnosta vietiin kaikki mitä käsiin saatiin, mukaan lukien Kia-merkkinen auto.

Aho huomasi asioiden olevan ensikertaa pielessä kotipihassaan, kun hän palasi asunnolleen Malmille 15. heinäkuuta. Nainen oli ollut ystävänsä juhlissa ja poissa asunnostaan reilun vuorokauden. Etupihalla odotti inhottava yllätys.

– Huomasin, että auto on kadonnut pihasta, ja mietin että mitä ihmettä.

Rapussa selvisi, että myös asunnon ulko-ovi oli jätetty raolleen ja sisällä tuuletusikkuna oli apposen auki. Asunnosta oli viety koruja, meikkejä, laukkuja, treenivaatteita ja elektroniikkaa.

Ikävimpänä anastuksena varas oli vienyt Kian autonavaimen ja noin 8 000 euron arvoisen auton.

Keittiön ikkunasta sisään

Murto tuli Aholle suurena järkytyksenä. Kyseessä oli hänen ensiasuntonsa, jossa nainen oli ehtinyt asua vasta pari viikkoa.

Paikalle kutsuttiin poliisit, ja he raportoivat keittiön ikkunalautaan ja multapenkkaan jääneet kengänjäljet.

Varas tai varkaat olivat työntäneet raollaan olleen tuuletusikkunan auki, ja tulleet sitä kautta sisään. Toisen kerroksen asunto sijaitsee kahden metrin korkeudessa, mutta juuri keittiön ikkunan alla on nouseva kumpare.

Varkaat palasivat aamuyöllä

Tuore koti tuntui murron jälkeen turvattomalta, ja Aho kertoi myös poliisille pelostaan.

– Poliisi sanoi, että ei ikinä yleensä tule samaan paikkaan kahdesti, helsinkiläinen Aho muistelee.

Aho pyysi ystävänsä viettämään seuraavan yön kanssaan asunnolla.

– Kuudelta me heräsimme siihen, että makuuhuoneen ikkunasta yritettiin tulla sisälle.

Tuntematon mies yritti avata ikkunaa voimakkaasti. Varas tuntui tietävän, että ikkunan saisi auki työntämällä suurella voimalla.

– Se on korkealla se ikkuna. Sitä rynkytettiin ja yritettiin työntää auki, Aho kuvailee.

Takaa-ajo ja urheilukassi

Ahon ystävä yritti napata varkaan itse teossa, mutta murtautuja ehti paeta alas maankamaralle. Aho ja ystävä säntäsivät rosvon perään, mutta mies sai karistettua kaksikon kannoiltaan.

Ulkona makuuhuoneen ikkunan alta löytyi kuitenkin tikkaat, joilla murtautuja oli yrittänyt kiivetä sisään asuntoon. Aho ehti nähdä, että murtautuja oli mies, jolla oli päällään lippalakki sekä Adidaksen tuulitakki.

Tapaus sai vielä jatkoa seuraavana päivänä. Ahon ystävä ei halunnut jättää asiaa sikseen, vaan lähti aamulla tarkastaan lähialueen pihoja ja katuja.

Uskomattomalla tuurilla yhden roskakatoksen takaa löytyikin sininen urheilukassi, missä oli taskulamppu ja Kia-merkkisen auton avaimet.

– Olen 90% varma, että ne ovat minun avaimeni. Täytyy käydä vielä Kia-liikkeessä tarkistamassa, Aho ihmettelee tuuriaan.


200 euron löytöpalkkio

Autossa on ajonestotoiminto, jonka takia sillä ei voi ajaa ilman avaimia. Siksi Aho luottaa, että auto voisi vielä löytyä jostain hylättynä.

– Auton on oltava jossain lähialueen parkissa, koska varkaat varmaankin käyttivät autoa, jos heillä oli avaimet.

Aho tarjoaa autonsa löytäjälle 200 euron löytöpalkkion. Auto on musta, vuoden 2014 Kia Rio, jonka rekisterinumero on BRN-779.

Yhteydenotot voi lähettää osoitteeseen ssannaaho@hotmail.com.

Lue myös:

    Uusimmat