Samsung kiistää puheet Googlen älykelloalustan hylkäämisestä

Joskus tulee eteen tilanteita, joissa ei vain kannata ääneen myöntää asioiden oikeaa tilannetta, ja tämä taitaa olla yksi niistä. Samsung nimittäin kiistää puheet siitä, että yhtiö olisi hylännyt Googlen Android Wear -käyttöjärjestelmän.

Tuore raportti Fast Companylta kertoi nimeämättömien Samsungin johtajien paljastaneen, ettei yhtiö aio enää kehittää Android Wear -kelloja, vaan sen sijaan keskittyy käyttämään omaa Tizen-alustaansa älykelloissaan. Engadget-sivusto kysyi asiaan kommenttia Samsungilta, ja virallisemman lausunnon mukaan Fast Company on tulkinnut tilanteen väärin, yhtiö ei ole virallisesti ilmoittanut hylänneensä Android Wearia eikä ole muuttanut sitoutumistaan mihinkään käytössä olevista alustoista.

Käytännössä yhtiö ei siis halua myöntää eikä kiistää mitään. Virallisesti Android Wearia ei ole hylätty, mutta voi silti hyvin olla, ettei yhtiöltä Android Wear -laitteita enää nähdä. Samsungin kaksi vuotta sitten julkaisema Gear Live saattaa edelleen jäädä yhtiön ainoaksi Android Wear -kelloksi.

Fast Companyn artikkelissa Samsungin johtajat kehuivat Tizeniä, koska se kuluttaa vähemmän virtaa älykellokäytössä kuin Googlen Android Wear. Kuten Engadget tuo esille, tämä ei suinkaan ole ainoa syy Tizenin käytölle. Suurin syy oman alustan käytölle on hallinta. Google rajoittaa hyvin tarkasti laitevalmistajien mahdollisuuksia muokata Android Wearia, ja valmistajat voivat etupäässä erottautua kilpailijoistaan vain laitteston osalta. Omalla käyttöjärjestelmällään Samsung voi kuitenkin yrittää kammeta kilpailijoidensa edelle, kiitos laajempien käyttöjärjestelmän muokkausmahdollisuuksien.

Lue myös:

    Uusimmat