Salattujen elämien ensimmäinen jakso nähtiin liki 20 vuotta sitten. Kun tuotanto alkoi, olivat ajat vielä toiset.
Salattujen elämien 20-vuotisella taipaleella maailma on ehtinyt muuttua paljon. Sen tietävät myös ensimmäisiä Salkkarit-castingeja hoitaneet Minna Sorvoja ja Saara Cantell.
– Silloin oli käytössä ihan eri välineet kuin tänä päivänä. Nuoret kirjoittivat hakemukset käsin ja liittivät niihin teetetyt paperikuvat, Sorvoja muistelee.
Näyttelijöitä haettiin lehti-ilmoituksilla ja etsittiin kouluista ja teattereista. Kiinnostuneita nuoria oli paljon, kirjeitä tuli vino pino ja puhelin pirisi tiuhaan.
LUE LISÄÄ: Salattujen elämien menestys maksoi työpaikan: "Onnistuin tekemään itseni työttömäksi"
Aikuisnäyttelijöitä oli uudenlaiseen sarjaan hankalampi löytää. Monilla oli kiinnityksiä teattereissa, eikä ohjelman ulkomaiselle tuotantojoukolle ollut helppo selittää, ettei Suomen kokoisessa maassa ole pilvin pimein lavakarismaa.
– He ihmettelivät, että eikö jostain pohjoisesta muka löydy joku mieletön keski-ikäinen miesnäyttelijä, jota kukaan ei ole vielä keksinyt. Yritin selittää, että jos täällä on komeita nelikymppisiä miesnäyttelijöitä, kyllä ne on jo löydetty, eivät ne piileskele siellä, Cantell nauraa.

