Salkkarit-hahmo saa tietää uuden poikaystävänsä kaameista taustoista: "Siitä voi joutua maksamaan aika kovan hinnan"

Ismo kertoo Evalle Aaron taustoista 2:03

Salattujen elämien keskiviikon jaksossa 19.9. klo 19.30 MTV3-kanavalla Ismo kertoo Evalle Aaron taustoista.

Keskiviikkoisessa Salkkarit-jaksossa Ismo ja Eva keskustelevat Aarosta. Eva ja Aaro ovat tapailleet viime aikoina ja Eva on alkanut lämmetä miestä kohtaan kovasti. Hän ei kuitenkaan tiedä pastorin työtä tekevän Aaron hyytävää menneisyyttä. Ismo ihmetteleekin, miksi Aaro vetää naisia yhä puoleensa.

– Olen ainakin saanut siltä paljon tukea ja apua, Eva vastaa.

– Siitä voi joutua maksamaan aika kovan hinnan, Ismo toteaa vihjaillen.

Evan mielestä ihmisiä ei pidä tuomita näiden menneisyyden vuoksi. Ismo toteaa tähän, että Aaro on aina saanut naisten päät pyörälle. Eva utelee Aaron entisistä naisseikkailuista.

– Aikoinaan meidän talossa asui Laura Kiviranta, jota Aaro piti pelon vallassa, esiintyi salanimellä ja sieppasi sen tyttären. Sitä ennen se oli terrorisoinut Päiviä, Lindan äitiä, Ismo kertoo Evalle.

Eva haluaa tietää, mitä Aaron ja Paulan välillä tapahtui.

– Paulaa Aaro piinasi sanoinkuvaamattomasti. Lopulta herkkä ihminen ei enää kestänyt, Ismo jatkaa tarinointiaan.

Eva haluaa tietää, mitä Paulalle todellisuudessa kävi ja Ismo päätyy paljastamaan Aaron entisen kumppanin kaamean kohtalon.

Katso kohtaus keskiviikon jaksosta artikkelin yllä olevalta videolta!

Salatut elämät arkisin MTV3-kanavalla kello 19.30.

Lue myös:

    Uusimmat