Salkkareiden Kerttu Rissanen avautuu haastavasta vuodestaan: "Olin ahdistunut ja epävarma siitä, mitä haluan"

Salkkareiden Kerttu Rissanen summasi vuotensa Instagram-päivityksessään. Nuori nainen kertoo haastavasta vuodestaan.

Salkkareissa Sannia näyttelevä Kerttu Rissanen kertoi Instagramissa tapahtumarikkaasta vuodestaan, joka ei ollut aivan helpoimmasta päästä. 

– Minulla oli niin onnellisia hetkiä, etten olisi halunnut niiden ikinä loppuvan. Oli myös hetkiä, jolloin olin niin surullinen, etten tiennyt miten tässä elämässä pääsisi eteenpäin. 

– Vietin ihanan kesän Espanjassa, pääsin opiskelemaan, sain tehdä just mitä itse halusin. Olin myös ahdistunut, epävarma siitä, minkälainen olen ja mitä haluan. Kaiken tämän keskellä minulla on onneksi ollut supertärkeitä ihmisiä ympärillä, jotka on jakanu näitä hetkiä mun kanssa ja jaksanu kuunnella mun valitusta aina. Ihanaa vuotta 2018 kaikille! Olkoon se vielä parempi kuin 2017, Rissanen kirjoittaa. 

Rissasen elämässä on pyörinyt uudet tuulet, sillä hän vaihtoi opiskelupaikkaa viime syksynä. Hän aloitti uudet opinnot valtiotieteellisessä tiedekunnassa, pääaineenaan sosiaalitieteet. Aikaisemmin hän opiskeli ympäristötieteitä.

– Ympäristötieteet on tärkeä ala ja haluan vastaisuudessa käydä myös sen puolen kursseja. Mutta luulen, että jos haluaisi työskennellä esimerkiksi ympäristöpolitiikan kanssa, niin tämä on ehkä kuitenkin vielä parempi keino vaikuttaa oikeasti asioihin, Rissanen perusteli viime syksynä MTV:lle.

Salatut elämät jatkuu jälleen tammikuun 15. päivä. Silloin jatkuvat myös Sannin seikkailut. 

Päätösjaksossa yllättävä käänne! Janne antaa tunteilleen vallan 1:53

Salatut elämät arkisin MTV3-kanavalla kello 19.30! Uudet jaksot 15.1. alkaen. 

Lue myös:

    Uusimmat