Saksan eliittijoukoissa 20 äärioikeistolaiseksi ekstremistiksi epäiltyä sotilasta – puolustusministeri myllää toimintaa uusiksi

Saksan puolustusvoimien erikoisjoukkojen eliittiyksikkön KSK:n toimintaan tehdään merkittäviä muutoksia, kertoo saksalaismedia. Muutokset on määrännyt puolustusministeri, päähallituspuolue CDU:n puheenjohtaja Annegret Kramp-Karrenbauer.

Muutosten syynä on, että KSK:n riveissä epäillään työskentelevän useita äärioikeistolaisia ekstremistejä. Kramp-Karrenbauer kommentoi Süddeutsche Zeitung -sanomalehdelle, että KSK:n toiminta on ollut komentoketjusta osittain irrallista ja sen johtamiskulttuuri "toksista".

Tammikuussa Saksan sotilastiedustelu kertoi puolustusvoimissa eli Bundeswehrissä työskentelevän noin 600 äärioikeistolaiseksi epäiltyä. Erityiseksi ongelmapesäkkeeksi nimettiin jo tuolloin KSK, jonka riveissä kerrottiin toimivan noin 20 sotilasta, joiden epäiltiin olevan äärioikeistolaisia ekstremistejä. Toukokuussa poliisi löysi KSK:n sotilaan kotoa Saksin osavaltiossa läjäpäin aseita ja räjähteitä.

Kramp-Karrenbauerin määräämän selvitysryhmän eilen valmistunut raportti nostaa tikunnokaan etenkin yhden KSK:n neljästä komppaniasta ekstremistien kasvualustana. Sen toiminta lakkautetaan kokonaan.

– Sellaisella henkilöllä, joka paljastuu äärioikeistolaiseksi ekstremistiksi, ei ole tilaa Bundeswehrissä ja hänen täytyy lähteä, Kramp-Karrenbauer sanoi radiohaastattelussa.

Uutistoimisto AFP:n mukaan raportissa todetaan, ettei KSK voi nykymuotoisena jatkaa ja se on integroitava paremmin koko Bundeswehrin johtamisjärjestelmään. Suuri osa sen toiminnoista aiotaan siirtää muiden yksiköiden alaisuuteen.

KSK, Kommando Spezialkräfte, perustettiin vuonna 1996 ja siihen kuuluu vajaat 1 000 sotilasta. Heidät on koulutettu erityisen haastaviin kriisitilanteisiin, kuten panttivankien vapauttamiseen ulkomailta, kertoo BBC.

Mitä, jos ääriliikkeessä oleva haluaa eroon ääriajattelusta? Ekstremistejä työssään kohdannut Oussam kertoo, miten irtautuminen onnistuu 8:58
Ekstremistejä työssään kohdannut Oussam Yousfi kertoo, miten ääriliikkeestä irtautuminen onnistuu.

Lue myös:

    Uusimmat