Erotiikka on tärkeä osa parisuhdetta, mutta sen ei tarvitse olla täydellistä. Muista, että juuri erotiikan avulla pidät yhteyden yllä kumppaniisi.
Erotiikan ei tarvitse olla parisuhteessa täydellistä tai tietyllä tavalla suoritettua. Niin kauan kuin se tulee parisuhteen sydämestä, se on parisuhteen liima, generaattori ja yhteyden ylläpitäjä.
Selvitellessämme seksuaalisia vaikeuksiamme ja löytäessämme tien iloon teemme sielun alkemistista työtä. On iso asia harjoitella seksiä niin kauan, että pääsee eroon turhautumista ja häiriötekijöistä. Ihmisestä tulee vahva ja elinvoimainen, kun hän antautuu ruumiineen ja sieluineen läsnäoloon toisen ihmisen kanssa.
Valitettavan usein seksi ikään kuin leikkautuu irti parisuhteen muusta toiminnasta. Seksin ”harrastaminen” on yksi harrastus muiden joukossa. Sille joko on tilaa tai ei ole. Alkuhuuman jälkeen siitä tulee velvollisuus, pakkopulla ja riitelyn aihe.
Syvä eroottinen ilo
– Seksi vie meidät syvälle kehoon, syvälle rakkauteen ja haluun ja syvälle parisuhteen mutkikkaisiin sitoumuksiin, sanoo Thomas Moore. Eroottisen ilon löytäminen on kaikessa yksinkertaisuudessaan tavattoman vaikeaa. Löytääksemme eroottisen elävyyden, on astuttava arkisten rakenteiden tuolle puolen. Eroottisessa yhteydessä on löydettävissä erityislaatuista herkkyyttä ja älykkyyttä, sellaista jota ei oikeastaan muualta löydä.
Ihmiset ovat usein hämmentyneitä oman seksuaalisuutensa äärellä. He eivät ymmärrä omia ihastuksiaan ja halujaan ja elämä on tuntunut usein yhdeltä seksuaaliselta sekasotkulta. Toisaalta ollaan halun riivaamia ja toisaalta seksi tuntuu pursuavan joka paikasta ja häiritsevän tavallista elämää.
Kiireisen elämän keskellä ei tunnu olevan aikaa eikä tilaa rehelliselle, ilontäyteiselle ja nautinnolliselle eroottisuudelle. Parisuhteessa eletään hyvin usein velvollisuudesta eikä ilosta. Niinpä olisikin aika palauttaan tietoinen läsnäolo, tietoinen ilo ja tietoinen eroottisuus parisuhteisiimme.


