Saattohoitokodin hoitaja kuulee työssään usein, mitä ihmiset katuvat elämässään.
Eija Tuukkanen, 48, on työskennellyt hoitajana vajaat kymmenen vuotta helsinkiläisessä saattohoitokoti Terhokodissa. Hoitoalalla Tuukkanen on työskennellyt jo vuodesta 1991, ennen Terhokotia hän on toiminut muun muassa lastenhoitajana lasten syöpäosastolla.
Tuukkasen mukaan yksi työn parhaista puolista on se, että hän saa tutustua työssään upeisiin persooniin.
– Olen viimeiset pari viikkoa hehkutellut sitä, kun meillä on nyt eräs mielettömän aurinkoinen ja ihana persoona täällä, sellainen ihminen, josta ilo tarttuu. On ihmeellistä, miten voi olla siinä elämäntilanteessa ja silti se ihminen, joka levittää iloa ympärilleen.
Hienoa työssä ovat Tuukkasen mukaan myös ne hetket, jolloin hän ymmärtää todella auttaneensa potilasta.
– On sellaisia ohikiitäviä hetkiä, kun sitä ymmärtää, kuinka paljon on kyennyt auttaa. On esimerkiksi helpottanut potilaan oloa, toteuttanut jonkun pienen toiveen, tehnyt vaikka vain jotain todella arkista, josta potilaalle on tullut hyvä olo.
Tuukkasen mukaan pahinta hänen työssään on tunne riittämättömyydestä.
– Se on tunne siitä, etten ehdi tai pysty tekemään kaikkea. Kun olin juuri aloittanut Terhossa ja kipuilin riittämättömyyden tunteen kanssa, neuvoi ylihoitaja minua kuitenkin, että "Tänään riität enemmän tälle potilaalle ja huomenna taas toiselle".
Nopea tunnetilanteen muutos voi olla haastavaa. Tuukkanen kertoo, että välillä hoitokodissa pitäisi ottaa vastaan juuri sisään tullut potilas, vaikka on vasta hetki sitten tullut toisesta huoneesta, jossa toinen potilas on kuolemassa.
Työ ei seuraa kotiin
Tuukkanen kertoo jaksavansa työssään hyvin. Hänen mukaansa Terhossa on hyvä työnohjaus. Apua saa, jos sitä haluaa.
Jaksaminen on helpompaa, kun potilaisiin ei kiinny liikaa. Tuukkanen kertoo, että lyhyiden hoitojaksojen takia potilaisiin ei ehdi juuri kiintymään, mutta jotkut potilaat tulevat tutuimmiksi ja lähemmiksi kuin toiset.
