Asianajaja: Saarelan vangitsemiseen ei syitä

Greenpeace-aktivistin Sini Saarelan asianajajan mukaan Saarelaa ei ole syytä pitää enää vangittuna.

Oikeudenistunnossa asianajaja perusteli näkemystään muun muassa sillä, että syyte on lieventynyt merirosvoudesta huliganismiin.

Asianajaja myös valitti tutkinnan hitautta, kertoo STT:n oikeussalissa oleva toimittaja.

Tuomioistuimen odotetaan antavan päätöksensä noin tunnin kuluttua, jolloin oikeudenkäynti jälleen jatkuu. Tauon jälkeen oikeuteen odotetaan alkuperäistä Greenpeacen asiakirjaa, joka osoittaa järjestön kykenevän maksamaan takuut. Aiemmin Saarelan asianajajalla oli esittää asiakirjasta vain kopio, joka ei oikeudelle kelvannut.

Ilta-Sanomien mukaan takuusumma on kaksi miljoonaa ruplaa, eli reilut 45 000 euroa.

Oikeus on tähän mennessä vapauttanut takuita vastaan seitsemän laivalla ollutta ja jatkanut yhden tutkintavankeutta kolmella kuukaudella.  

Ennen oikeudenkäynnin keskeytystä päivällä tutkijat olivat vaatineet Saarelan tutkintavankeuden jatkamista kolmella kuukaudella eli 24. helmikuuta asti.

Lue myös:

    Uusimmat