Helsingin käräjäoikeus antaa tänään MV-julkaisuun liittyvän tuomionsa.
Syyttäjä vaatii MV-julkaisun perustaneelle Ilja Janitskinille vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeusrangaistusta muun muassa törkeästä kunnianloukkauksesta, tekijänoikeusrikoksista, rahankeräysrikoksista, rahapelirikoksista, laittomasta uhkauksesta, kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja salassapitorikoksista. Hän on kiistänyt syytteet.
Video: MTV Uutiset oli paikalla Helsingin käräjäoikeudessa oikeudenkäynnin alkaessa.
Janitskin kutsui itseään aiemmin MV-lehden päätoimittajaksi, mutta kiisti päätoimittajuutensa käräjillä.
– Kukaan ei vastannut mistään. Suurin osa MV-lehden jutuista on lukijapostina tullutta. Puhutaan sadoista kirjoittajista ennemmin kuin kymmenistä. Ainoa joka toimi omalla nimimerkillä olin minä, Janitskin sanoi.
Janitskin on pakoillut poliisia muun muassa Andorrassa, josta hänet luovutettiin huhtikuussa Suomeen. Janitskin päästettiin kuitenkin oikeuden päätöksellä vapaaksi odottamaan tuomiota.
Bäckman: "Leikkisää nokittelua"
Käräjillä on käsitelty myös Ylen toimittajan vainoamisesta ja törkeistä kunnianloukkauksista syytettyä, Venäjä-yhteyksistään tunnettua Johan Bäckmania. Hän myönsi käyttäneensä useita toimittaja Jessikka Aron herjaavaksi kokemia nimityksiä tästä, mutta piti niitä "leikkisänä nokitteluna"
