Ruusun sukupuu

Jaloa kasvia saa yli satana eri lajikkeena, mutta onneksi nimiviidakko voidaan jakaa historian ja ominaisuuksien perusteella kolmeen ryhmään.

Sisukkaat luonnonruusut

Ensimmäiseen joukkoon kuuluvat kukat ovat sitkeitä ja vaivattomia sinnittelijöitä, jotka ilahduttavat rennossa puutarhassa. Ne ovat luonnonmukaisia, jalostamattomia lajeja. Hilpeään porukkaan kuuluvat esimerkiksi mehiläisiä houkuttava mandariiniruusu 'Rosa moyesii' ja hennon purppuranharmaa punalehtiruusu 'Rosa glauca', jota on mahdoton hävittää.

Vanhojen ruusujen charmia

Vanhimmat näistä puutarhan koristeista kukoistivat jo Antiikin Kreikassa ja Rooman valtakunnassa. Toisaalta, useat vanhan ajan ruusuista ovat nähneet päivänvalon vasta 1700- ja 1800-luvuilla – viimeiset ennen 1860-lukua, josta alkoi modernien ruusujen aikakausi.

Tyypillistä vanhoille ruusuille ovat upean runsaat puskat ja kukinto kerran kesässä. Ryhmän kukat ovat monenmuotoisia ja voimakkaasti tuoksuvia. Väriskaala liikkuu valkoisesta vaaleanpunaisen kautta karmiininpunaiseen. Tunnusomaisia vanhojen ruusujen sukuja ovat ranskanruusu, damaskonruusu, alba-ruusu ja sammalruusu.

Syötävän ihanat kukinnot

Ranskanruusuja on kasvatettu vuosisatojen ajan niiden lääketieteellisten ominaisuuksien vuoksi. Ranskanruusun tunnistaa vajaan metrin korkuisiksi yltävistä pensaista, joiden lehdet ovat ovaalinmuotoisia, tummia ja karheita. Tuoksuvat kukat esiintyvät yksin tai kolmen ryppäissä ja varsi on vähäpiikkinen. Ruusun väri vaihtelee syvänpurppurasta pinkkiin, ja kaikkein silmiinpistävin tapaus lienee mansikkakermakaramellin värinen kirjoapteekkarinruusu 'Rosa Mundi'. Ranskanruusut sopivat hyvin köyhään maaperään ja huolettomille puutarhureille.

Rakkaudenjumalattaren sulotuoksua

Damaskonruusut ovat aromeiltaan kaikkein voimakkaimpia. Niitä on kasvatettu ruusuöljyn raaka-aineena Keski-idässä vuosisatojen ajan. Antiikin Kreikassa damaskonruusu yhdistettiin rakkaudenjumalatar Afroditen kulttiin. Puolitoista metriä pitkiksi venähtävät kasvit ovat yhtä vankkoja, mutta piikikkäämpiä kuin ranskanruusut. Niillä on kärkevät lehdet, jotka ryhmittyvät kukintojen ympärille. Damaskonruusuja saa herkullisina vaaleanpunaisina versioina, mutta puhtaanvalkea, sitruuna-arominen 'Madame Hardy' vie sydämen.

Retki viktoriaaniseen puutarhaan

Alba-sukuun kuuluvat ruusut ovat perineet vastustuskykynsä ja kovuutensa villiltä esi-isältä. Albat ovat varjossakin viihtyvinä helppoja kasvattaa. Tuoksuvat, hennot kukat ovat usein valkoisia tai haaleanpunaisia. Puolitoistametriset kasvit näyttävät harmahtavan lehvästönsä ansiosta koristeellisilta aikaisen kukinnankin päätyttyä. Esimerkiksi kiipeilevä jalokärhö sopii alban seuraksi. Vaaleanpunertava neidonruusu 'Great Maiden's Blush' on alboista tunnetuin.

Sammalruusu oli viktoriaanisen ajan hitti, mutta vain muutama laji on kestänyt ajan hampaan. 'William Lobb' kuuluu selviäjiin. Kaksimetriseksikin hujahtava ja tylsäkärkisiä lehtiä tehtaileva lajike tuottaa lilan sävyistä laventeliin ja kyyhkynharmaaseen vaihtelevaa kukkaloistoa.

Modernin ruusun aika koittaa

Eurooppalaiset tyytyivät vuosisatojen ajan kerran kaudessa kukkiviin, valkoisiin, vaaleanpunaisiin ja punaisiin ruusuihin. Ennen 1800-lukua Kiinasta alettiin tuoda kiiltävälehtisiä, puhtaan punaisia ja keltaisia lajeja, jotka kaiken huipuksi kukkivat jatkuvasti. Niitä risteytettiin vanhojen ruusujen kanssa, ja tuloksena syntyivät tämän päivän modernit ruusut. Ne kukkivat kesäisin moneen kertaan lukuisissa väreissä, ja kukat ovat suuria ja kirkasvärisiä. Tuoksu jää jalostuksen seurauksena usein upean ulkonäön jalkoihin.

Maailman suosituin leikkokukka

Hybrid Tea on laji, jonka useat ihmiset mieltävät tyypilliseksi ruusuksi. Se on runsasterälehtinen kukka, joka keikkuu yksin jopa metrin korkuisen varren päässä. Hybrid Teaa saa melkein kaikissa väreissä, lukuun ottamatta sinistä. Valtavat suppunuput tekevät lajista maailman suosituimman leikkokukan, mutta se ei välttämättä sovi puutarhaan vaikeasti käsiteltävien lehtiensä takia. Köynnöskasveiksi jalostetut versiot ovat melko suosittuja. Simpukanpunainen 'Chandos Beauty' tai ylellinen 'Velvet Fragrance' vastustavat tauteja ja tuoksuvat valloittavasti, toisin kuin vanhemmat lajitoverinsa.

Floribundaruusujen nuput kukkivat pieninä ryppäinä ja avautuvat muutama kerrallaan. Näin varret pysyvät kukassa useita viikkoja. Harva lajin edustajista erittää voimakasta tuoksua. Suosikkeja ovat valkoinen 'Iceberg', keltainen 'Golden Wedding' ja voimakaskasvuinen, punertava 'Margaret Merrill'. Kirsikanpunainen 'John Innes' on myös hurmaava ilmestys.

Jatkuvasti kukkivat klassikkokaunottaret

Englantilaiset ruusut saivat alkunsa 1940-luvulla David Austin -nimisen kasvattajan risteytyksistä. Niissä on pyritty yhdistämään vanhojen ruusujen kauniit muodot ja aromit uusien lajien laajempaan värivalikoimaan ja jatkuvaan kukintaan. Vuosikymmenten työn seurauksena ruusut ovat nyt myös vastustuskykyisempiä ja monet niistä pärjäävät kuumassa ja kuivuudessa. Englantilaisten ruusujen kauniinmuotoiset lehvästöt sopivat helposti yhteen muiden pensaiden ja perennojen kanssa.

Ryhmän vanhimpia risteytyksiä edustaa mausteentuoksuinen 'Gertrude Jekyll', joka on juuri äänestetty Brittien suosikkiruusuksi. Englantilaisten ruusujen Leander-ryhmä tarjoaa modernin värivalikoiman keltaisine, kullanruskeine ja liekinvärisine kukkineen, ja tuottaa suuret ja kiiltävät lehdet. Sirompi vaihtoehto ovat englantilaiset myskiristeytykset, jotka tekevät silkkisiä kukkia pehmeän pastellisissa sävyissä. Nämä sopivat hienostuneisiin puutarhoihin.

Alba-ruusuristeytykset ovat keveitä ja niissä on villiruusujen uljautta. Monet englantilaiset ruusut, kuten keltainen 'Teasing Georgia' ja piikitön, persikanvärinen 'A Shropshire Lad', ovat jämäköitä, lyhyitä köynnöksiä, jotka sopivat tämän päivän pieniin pihoihin.

MTV3/www.telegraph.co.uk

Kuvat: Futureimagebank