Ikikauniita ja ihanan moderneja. Ruusuja on joka lähtöön. Kotipuutarhurin voi silti olla hankala saada tolkkua siihen, millaisia kasveja juuri hänen pihansa kaipaa.
Jaloa kasvia saa yli satana eri lajikkeena, mutta onneksi nimiviidakko voidaan jakaa historian ja ominaisuuksien perusteella kolmeen ryhmään.
Sisukkaat luonnonruusut
Ensimmäiseen joukkoon kuuluvat kukat ovat sitkeitä ja vaivattomia sinnittelijöitä, jotka ilahduttavat rennossa puutarhassa. Ne ovat luonnonmukaisia, jalostamattomia lajeja. Hilpeään porukkaan kuuluvat esimerkiksi mehiläisiä houkuttava mandariiniruusu 'Rosa moyesii' ja hennon purppuranharmaa punalehtiruusu 'Rosa glauca', jota on mahdoton hävittää.
Vanhojen ruusujen charmia
Vanhimmat näistä puutarhan koristeista kukoistivat jo Antiikin Kreikassa ja Rooman valtakunnassa. Toisaalta, useat vanhan ajan ruusuista ovat nähneet päivänvalon vasta 1700- ja 1800-luvuilla – viimeiset ennen 1860-lukua, josta alkoi modernien ruusujen aikakausi.
Tyypillistä vanhoille ruusuille ovat upean runsaat puskat ja kukinto kerran kesässä. Ryhmän kukat ovat monenmuotoisia ja voimakkaasti tuoksuvia. Väriskaala liikkuu valkoisesta vaaleanpunaisen kautta karmiininpunaiseen. Tunnusomaisia vanhojen ruusujen sukuja ovat ranskanruusu, damaskonruusu, alba-ruusu ja sammalruusu.
Syötävän ihanat kukinnot
Ranskanruusuja on kasvatettu vuosisatojen ajan niiden lääketieteellisten ominaisuuksien vuoksi. Ranskanruusun tunnistaa vajaan metrin korkuisiksi yltävistä pensaista, joiden lehdet ovat ovaalinmuotoisia, tummia ja karheita. Tuoksuvat kukat esiintyvät yksin tai kolmen ryppäissä ja varsi on vähäpiikkinen. Ruusun väri vaihtelee syvänpurppurasta pinkkiin, ja kaikkein silmiinpistävin tapaus lienee mansikkakermakaramellin värinen kirjoapteekkarinruusu 'Rosa Mundi'. Ranskanruusut sopivat hyvin köyhään maaperään ja huolettomille puutarhureille.
