Aleksei Eremenko junior palaa jalkapallomaajoukkueen päävalmentajan Stuart Baxterin miehistöön noin kymmenen kuukauden tauon jälkeen.
Eremenko junior pelasi viimeksi viime keväänä Turkkia vastaan ja joutui hyllytetyksi sitä seuranneesta Valko-Venäjä -pelistä rattijuopumusepäilyn vuoksi. Kuluvissa MM-karsinnoissa Eremenko ei ole pelannut lainkaan, mutta lähtee ensi viikon lauantaina Cardiffissa pelattavaan tärkeään Wales-peliin.
Baxter korosti, ettei Eremenko ollut sivussa rangaistustoimenpiteenä.
- Se on tärkeää muistaa. Kyse oli standardeista ja kriteereistä, joita odotamme maajoukkuepelaajilta. Kun hän joutui sivuun maajoukkueesta, hänen elämänsä oli sekaisin, hänen tilanteensa seurajoukkueessa ei ollut täysin selvillä eikä hänen fyysinen kuntonsa ollut paras mahdollinen, Baxter listasi.
Paino pudonnut
Baxter sai tietää Eremenkon tilanteen parantuneen hänen venäläiseltä seurajoukkueeltaan Saturn Ramenskojelta.
- Olen seurannut häntä parhaani mukaan, ja tiedän että hän pelasi joukkueessaan 76 minuuttia ja saa toisen pelin alle ennen kuin maajoukkue kokoontuu.
Saturnin valmennusjohdolta selvisi myös se, että Eremenko on pudottanut painoaan viisi-kuusi kiloa.
- Se on hyvä merkki siitä, että hän tekee kovasti töitä ja yrittää. Uskoisin, että hän haluaa myös edustaa maajoukkuetta. Toivotan hänet tervetulleeksi takaisin. Olen aina ollut sitä mieltä, että hänen tasoisensa pelaajan pitäisi kuulua maajoukkueeseen, Baxter sanoi.
(MTV3-STT)
