Ruotsi hyllytti Iran Airin luvat väliaikaisesti – suorat lennot maiden välillä peruttu

Ruotsin liikenneviranomaiset ovat päättäneet toistaiseksi peruuttaa Iranin kansallisen lentoyhtiön Iran Airin liikenneluvan. Päätöstä perustellaan matkustajaturvallisuudella.

Viranomaisten päätöksestä kertovat muun muassa Aftonbladet, Ruotsin radio ja SVT. Päätös tarkoittaa käytännössä sitä, että suorat lennot Ruotsin ja Iranin välillä on toistaiseksi keskeytetty.

– Ymmärrämme, että tämä aiheuttaa ongelmia matkustajille, mutta turvallisuus on meille kaikkein tärkeintä. Siksi lennot on väliaikaisesti keskeytetty, sanoo liikenneviraston lentomatkustamisesta vastaava johtaja Gunnar Ljungberg Ruotsin radiolle.

Päätös vaikuttaa kaikkiaan kuuteen lentoon. Luvan mahdollisesta palauttamisesta ei vielä ole tietoa.

Toissapäivänä Iranissa sattuneessa lento-onnettomuudessa menehtyivät kaikki koneessa olleet 176 matkustajaa. Uhreista seitsemällä oli Ruotsin kansalaisuus ja lisäksi kymmenen oli kirjoilla Ruotsissa. Suurin osa matkustajista oli iranilaisia ja kanadalaisia

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja