Aftonbladet: Ruotsalaisräppärin piti kuolla tänään – poliisi esti murhasuunnitelman

Ruotsin poliisin henkilöauto
Kuvituskuva.STELLA Pictures
Julkaistu 30.05.2025 15:42
Toimittajan kuva
Outi Jaatinen

outi.jaatinen@mtv.fi

Ruotsalaisen rap-artisti Yasinin tämäniltaisen keikan yhteyteen suunniteltu murhayritys paljastui, kertoo Aftonbladet

Yasinilla on tänä iltana keikka Brännbollsyran-festivaaleilla Uumajassa. Hän esiintyy ensimmäistä kertaa yhdeksään vuoteen.

Aftonbladetin mukaan artistin tämän illan keikan yhteyteen suunniteltiin murhayritystä.

Asian kerrotaan tulleen poliisin tietoon sen jälkeen, kun viranomaiset saivat haltuunsa takavarikoidun puhelimen.

Kahden nuoren epäillään aikoneen toteuttaa murhasuunnitelma, mutta toistaiseksi ei tiedetä, kuka sen tilasi. Nuoret pidätettiin asunnossa, jossa he oleskelivat. 

Yasinin kerrotaan aiemmin olleen sekaantuneen rikollisuuteen. Yasin on aiemmin tuomittu sieppauksen valmistelusta ja vakavasta aserikoksesta, Aftonbladet kertoo. Räppäri on suorittanut tuomionsa ja sanoo jättäneensä tuon elämän taakseen.

Tuoreimmat aiheesta

Ruotsi