Runeberg-ooppera runoilijan nuoruuden maisemissa

Saarijärvi liittyy kuluvana kesänä Ilmajoen aloittamaan kansanooppera-aaltoon. Kansallisrunoilijan taiteellisesta ja kansallisestakin heräämisestä kertova Runeberg-ooppera nähdään kesän aikana kuusi kertaa Saarijärven Lumperossa.

Ensi-ilta on perjantaina 30. kesäkuuta. Lumperon näyttämön valtaavat kuuden solistin lisäksi paikallisista ammattilaisista ja harrastajista koottu 35 hengen kuoro sekä lähes 30 soittajan orkesteri. Oopperan on säveltänyt Pentti Tynkkynen, joka on myös tehnyt libreton.

Teoksen ohjaa Matti Kuikkaniemi ja lavastaa Saarijärvellä varsin tuttu Yrjö Tapper. Kyseessä on Tynkkysen kolmas pitkä ooppera, joka on saanut alkunsa säveltäjän edellisestä, Kurussa esitetystä Vänrikki Stool -kansanoopperasta.

Runeberg oli yksi jo edellisen oopperan roolihenkilöistä. Runoilijan elämä ja tekemiset alkoivat kiinnostaa säveltäjää. Jäljet johtivat pian Saarijärvelle, missä nuori Runeberg toimi kaksi vuotta kotiopettajana tienatakseen rahaa omiin yliopisto-opintoihinsa.

Miedosti moderni ooppera Maammelaulun maisemissa


Pentti Tynkkynen kertoo suunnitelman itäneen mielessä puoli vuotta. Tekijän luonnehdinnan mukaan miedosti modernin teoksen sävellys- ja kirjoitustyö vei kolmen kuukautta. Puolitoistatuntinen ooppera kahdessa näytöksessä herätti Saarijärvellä kotiseutuneuvos Ilta Ikkalan ja monen muunkin mielenkiinnon. Sen jälkeen asiat etenivät lähes omalla painollaan.

Tuotannolle löytyivät pian tekijät, esityspaikka ja rahoitus. Nimiroolissa nähdään tenori Ilkka Hämäläinen. Muut solistit ovat sopraano Heli Närhi, baritonit Taisto Polvi ja Kyösti Silvennoinen sekä saarijärveläiset laulajat Paula Peräaho ja Jukka Hietaniemi. Kapellimestarina on Krzysztof Dobosiewicz.

Kuorolla on luonnollisesti keskeinen rooli. Runeberg-oopperan kuva kansallisrunoilijasta on lähtökohdiltaan myötäelävä. Libreton laatija on nähnyt Runebergin runouden pohjimmiltaan realistisena ja kansallismaiseman hyvinkin tunnistettavana. Esityspaikka vie yleisön sisään samaan maisemaan, josta Maammelaulunkin lyriikka on peräisin. Kustannusarvioltaan noin miljoonan markan Runeberg-oopperan tuottaa Saarijärvi-Seura.

Lumperoon mahtuu noin 750 katsojaa esitystä kohti, joten sen voi kesän näytännöissä parhaimmillaan nähdä 4500 katsojaa. Suuri osa kustannuksista katetaan talkoilla ja yhteistyökumppaneiden tuella. Viikkoa ennen ensi-iltaa lippuja oli myyty noin 3000. Ooppera on tarkoitus esittää myös kesällä 2001.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat