Ruandan kansanmurhasta tuomittu mies haki ehdonalaiseen jo kolmatta kertaa – Helsingin hovioikeus hylkäsi hakemuksen

Hovioikeuden mukaan miestä ei voida päästää ehdonalaiseen vapauteen vapauttamista puoltavista seikoista huolimatta.

Helsingin hovioikeus on hylännyt Ruandan kansanmurhasta elinkautiseen vankeuteen tuomitun miehen hakemuksen päästä ehdonalaiseen vapauteen. Hovioikeus hylkäsi Francois Bazaramban hakemuksen jo kolmatta kertaa.

Hovioikeus tuomitsi maaliskuussa 2012 Bazaramban elinkaudeksi vankeuteen Ruandassa vuoden 1994 aikana tehdystä tutseihin kohdistuneesta joukkotuhonnasta. Bazaramba on ollut vangittuna huhtikuusta 2007 lähtien eli hieman yli 16 vuotta.

Oikeuden mukaan hän käski surmata seitsemän ihmistä ja surmasi itsekin useita ihmisiä. Bazaramba on koko ajan kiistänyt syyllisyytensä.


Korkea ikä puolsi vapauttamista

Hovioikeuden mukaan 72-vuotiaan Bazaramban vapauttamista olisivat puoltaneet muun muassa vankila-aikainen käyttäytyminen, melko korkea ikä, heikentynyt terveydentila sekä hänen syykseen luetusta rikoksesta kulunut pitkä aika.

Miehestä tehtiin myös riskiarvio, jonka perusteella ei ollut ilmeistä vaaraa siitä, että hän syyllistyisi vapauduttuaan uudelleen henkeä, terveyttä tai vapautta törkeästi loukkaavaan rikokseen.

Lisäksi Bazaramba itse vetosi siihen, että useita muita Ruandan vuoden 1994 tapahtumiin osallistuneita ihmisiä ja niihin liittyvistä rikoksista tuomittuja on jo vapautettu muissa maissa.

Hovioikeus kuitenkin katsoi, että Bazaramban syyksi luettu rikos on niin vakava, että vankilassaoloajan on oltava selvästi pidempi kuin elinkautisesta keskimäärin seuraava vankilassaoloaika.

– Rikoksen laatu ja Bazaramban suorittama rangaistusaika huomioon ottaen hovioikeus on katsonut, ettei häntä vapauttamista puoltavista seikoista huolimatta voida vielä täytäntöönpanon tässä vaiheessa vapauttaa ehdonalaiseen vapauteen.

Miehen aiemmat ehdonalaishakemukset on hylätty vuosina 2019 ja 2021.

Lue myös:

    Uusimmat