USA 2007. Ohjaus ja käsikirjoitus: Brad Bird. Kuvaus: Robert Anderson, Sharon Calahan. Leikkaus: Darren T.Holmes. Musiikki: Michael Giacchino. Tuotanto: Brad Lewis. Kesto: 120 min. Levittäjä: Buena Vista.
Remy on rotta, jota on siunattu poikkeuksellisen jalostuneilla maku-ja hajuaisteilla. Sen laaja suku ahmii roskiksista mitä vain sattuvat löytämään. Remy sen sijaan etsii tuoreita kantarelleja ja haravoi maastosta siihen sopivia mausteita, ja varastaa silloin tällöin ravintolasta palasen parasta brie-juustoa. Sattuma kuljettaa Remyn edesmenneen mestarikokki Auguste Gusteaun maineikkaaseen ravintolaan. Siellä työskentelee Gusteaun veljenpoika Linguini, joka on onneton tunari ruuanlaitossa. Remy ja Linguini ryhtyvät uskaliaaseen yhteistyöhön: Remy opastaa ja Linguini toteuttaa hänen neuvojaan kulinaarian ihmeissä. Mestarikokki Gusteaun haamu tukee Remya tämän suuressa haaveessa tulla huippukokiksi.
Elokuvan ruokakriitikko, johon ravintolamaailma suhtautuu pelonsekaisella kunnioituksella on kuin zombie, hän on kalpea, riutunut, kolkko ja töykeä mies, josta tarinan lopulla löytyy herkkiäkin kohtia. Hän on saanut osuvan nimen Anton Ego. Päähenkilö Remy on herttainen, suurisilmäinen ja suurisydäminen otus, animaatiohahmoksi poikkeuksellisen ilmeikäs, mikä on saavutus animaattoreilta. Lemmikkirottien suosio on Ranskan elokuisen ensi-illan jälkeen kasvanut huimasti. Näin nimenomaan Ranskassa, sillä elokuva sijoittuu Pariisiin. Elokuvassa kuljetaan idyllisistä kattohuoneistoista viemäreihin, loistoravintolasta esikaupungin nuhjuisille kujille, unohtamatta tyypillisiä mutta aina yhtä ihastuttavia turistinäkymiä, Seine-jokea ja Eiffel-tornia.
Disneyn ja Pixarin yhteistuotannossa on kohtalaisen hyvä tasapaino verbaalisen ja visuaalisen kekseliäisyyden ja huumorin välillä. Toisinaan slapstickiksi yltyvä toiminta rauhoittuu hiljaisiin hetkiin, joissa paneudutaan animaatioiden perussanomaan ystävyyden merkityksestä sekä itsensä ja muiden hyväksymisen tärkeydestä. Muutamia jahkaavia hetkiä olisi voitu poistaa tai ainakin tiivistää. Miellyttävää on se, ettei elokuva yritä jatkuvasti ja uuvuttavasti naurattaa.
Virran viemää -elokuvan rotat käyttäytyivät ihmisten tavoin, mutta Rottatouillen kantava teema on epätoivoiselta tuntuva yritys yhdistää gourmet-ravintola ja ravintoloita kavahduttava eläin. Yhtä vaikeaa Remyn on ruokasnobina saada hyväksyntää rottaperheeltään. Kohtaukset, joissa Remy yrittää kehittää jätteisiin tyytyväisten sukulaistensa makuaistia ja ruokatapoja, ovat mainioita. Remy on nöyrä ja ujo mutta rottuutensa täysin tiedostava, ehkä siinä on sen vetovoiman ydin.