Laulaja Robin julkaisi perjantaina ensimmäisen singlen pian julkaistavalta levyltään. Robinin syksyssä riittää tapahtumia, sillä hän on juuri aloittanut lukion ensimmäisellä luokalla.
Teinitähti Robin Packalen julkaisi perjantaina 15. elokuuta singlen Parasta just nyt. Kappaleella on mukana lahtelaisräppäri Nikke Ankara.
Perjantaina MTV:llä vieraileva kohta 16-vuotias tähti myöntää jännittäneensä kappaleen vastaanottoa.
– Hieman jännittää, mutta olen tosi tyytyväinen biisiin. Somessa on tullut paljon hyvää palautetta, Robin fiilistelee MTV.fille.
Robinin kuullaan räppäävän uutuusbiisillä, mutta Cheekin jalanjäljissä Robin ei kuitenkaan aio kulkea.
– Rap on Suomen musiikkikulttuurissa tällä hetkellä tosi iso osa. Omalta soittolistalta löytyy tosi paljon räppibiisejä. Haluan tuoda omaan musaan sitä, mikä on tällä hetkellä in. Räppäriksi en aio ryhtyä, mutta se tuo monipuolisuutta tekemiseen, Robin juttelee.
Robinin syksy on tapahtumia täynnä, sillä syyskuussa julkaistavan levyn lisäksi hän on aloittanut opinnot lukiossa.
– Minulla on suht rentoja päiviä, sillä käyn lukion neljässä vuodessa. Esimerkiksi torstaina koulupäiväni kestää kello 12-14.30, ja toinen jakso on vielä vähän helpompi. Että tällaisia päiviä, Robin nauraa.

