Robert Helenius voi saada hirmuottelun vielä tänä vuonna maailmanmestaria vastaan – mediajätti ESPN herkuttelee suomalaisen tilanteella: "Saattaisi olla täydellinen valinta"

Robert Helenius pääsi isojen poikien pöytään – nyrkkeilyvalmentaja: ura lähtee nousuun ja palkkiot kasvavat 4:45
Nyrkkeilyvalmentaja Pekka Mäki arvioi Robert Heleniuksen tilannetta tämän tyrmättyä puolalaisvastustajansa maaliskuussa.

Korona on runnellut aikataulut ja kuviot uusiksi myös nyrkkeilymaailmassa, jossa odotettuja ison luokan otteluita on siirretty hamaan tulevaisuuteen suurempien katsojamäärien toivossa. Tilanne saattaa ESPN:n asiantuntija-arvioiden mukaan avata Robert Heleniukselle kultaisen mahdollisuuden.

Tällä hetkellä nyrkkeilyn raskaan sarjan WBC-liiton mestari Tyson Fury on vailla vastustajaa. Irlantilaistaustaisen brittinyrkkeilijän oli tarkoitus kohdata odotetussa uusintaottelussa jenkki-iskijä Deontay Wilder joulukuussa Las Vegasissa, mutta siihen suunnitelmaan tuli kupru.

Fury kertoi tapahtuneesta oman näkemyksensä The Athleticin haastattelussa. Hänen mukaansa Wilder taustajoukkoineen perääntyi ottelusta.

– He tietävät, miten siinä tulisi käymään. Koko maailma tietää, miten siinä tulisi käymään. Wilder olisi taas perseellään, Fury sanoi Athleticille.

Fury on ilmaissut halunsa otella vielä tämän vuoden puolella, mutta kenet hän sitten kohtaisi? Haussa vaikuttaisi asiantuntijoiden mukaan olevan pienemmän riskin ottelu, mutta vastustajan on syytä olla kuitenkin uskottava, listoilla noteerattu raskassarjalainen.

ESPN:n haastattelemien nyrkkeilyeksperttien Ben Babyn ja Nick Parkinsonin mukaan sellainen voisi olla vaikkapa Robert Helenius.

Babyn mukaan kaksimetrisen Heleniuksen kohtaaminen olisi Furylle hyvää valmistautumista tulevaan superotteluun niin ikään isokokoista maailmanmestaria Anthony Joshuaa vastaan.

– Robert Helenius saattaisi olla täydellinen valinta. Heleniuksesta tuli tunnetumpi sen jälkeen, kun hän tyrmäsi Adam Kownackin viime maaliskuussa. Mutta ennen kaikkea Helenius on oikeakätinen ottelija, jolla on samanlaiset mitat kuin Joshualla. Jos Fury aikoo otella vielä tänä vuonna, miksei sitten jotain sellaista vastaan, joka auttaa häntä valmistautumaan AJ:n kohtaamiseen, Baby järkeilee.

Parkinsonin mukaan Furyn tuleva vastustaja on koronavirusrajoitusten vuoksi mitä todennäköisimmin eurooppalainen ottelija.

– Furyn promoottorit eivät kuitenkaan halua ketään liian riskialtista vastustajaa, joten ottelun Daniel Dubois’n kaltaista vastaan voi unohtaa. Myös Saksan Agit Kabayel voi olla liian vaarallinen, mutta Ranskan 39-vuotias Johann Duhaupas, Ranskan Carlos Takam, Suomen Robert Helenius ja Alankomaiden Ricardo Snijders saattavat olla listalla, Parkinson arvioi.

ESPN:n paneelin kaksi muuta asiantuntijaa Steve Kim ja Cameron Wolfe sen sijaan eivät mainitse Heleniusta vastauksissaan.

Furyn leirin on kerrottu puuhaavan otteluiltaa Englantiin päivämäärälle 5. joulukuuta.

MTV Urheilun aiemmin haastatteleman Heleniuksen managerin Markus Sundmanin mukaan Ahvenanmaalla asuva 36-vuotias suomalaisiskijä on valmis Fury-otteluun, jos sellainen järjestyisi.

– Kaikki sillä tasolla kiinnostavat. Näin se on.

– Hän olisi valmis siihen mennessä, jos se tapahtuisi, Sundman vakuutti.

Lue myös:

    Uusimmat