Risto E. J. Penttilän arvio: Suomi on Naton jäsen viimeistään kesäkuussa

Asiantuntijan arvio: Suomi on Naton jäsen viimeistään kesäkuussa 8:26
Milloin Suomessa alettiin puhua Nato-optiosta? Katso tästä koko haastattelu

Ruotsin uusi hallitus voi avata maan Nato-jäsenyyden tiellä olevia lukkoja, arvioi MTV Uutisten kansainvälisen politiikan asiantuntija Risto E. J. Penttilä. Penttilä ja Viestintätoimisto Springin toimitusjohtaja Jyrki Karvinen ovat kirjoittaneet kirjan Suomen Nato-polusta. Kaksikko pui jäsenyyden etenemistä MTV:n Uutisaamussa.

Turkki ja Unkari ovat ainoat maat, jotka eivät vielä ole ratifioineet Suomen Nato-jäsenyyttä.

Risto E. J. Penttilänarvion mukaan molemmat maat ”pelaavat omia pelejään”. Penttilän mukaan on mahdollista, että Ruotsin uuden hallituksen myötä avautuu uusi mahdollisuus.

– On mahdollista, että Turkin kanssa päästään nopeammin ratkaisuun kuin vähän aikaa sitten luultiin.

Hän uskoo Unkarin hyväksyvän Nato-jäsenyyden helpommin kuin Turkin. 

Viestintätoimisto Springin toimitusjohtajan Jyrki Karvisen mukaan on mahdollista, että ratkaisu syntyy ennen joulua.

– Pidän myös mahdollisena sitä, että se siirtyy kesäkuulle, jolloin Liettuassa on seuraava Naton huippukokous.

– Siltä se näyttää, että viimeistään kesäkuussa oltaisiin Naton jäseniä, komppaa Penttilä.

Lue myös:

    Uusimmat