Riittämätön hoito lisää diabetes- ja migreenipotilaiden sairauspoissaoloja
Yhä useampi työikäinen kärsii pitkäaikaissairauksista, joiden riittämätön hoito vaikuttaa merkittävällä tavalla sairauspoissaolojen määrään.
Ennaltaehkäisevällä ja tavoitteellisella hoidolla on erityisen suuri vaikutus diabetesta ja migreeniä sairastavien terveyteen. Jos hoidon tavoitteita ei saavuteta, elämänlaadun lisäksi kärsii henkilön työkyky, ja sairauspoissaolot voivat moninkertaistua lisäsairauksien myötä.
Terveystalon potilastietorekisteriin on koottuna tietoa yli 3,5 miljoonan suomalaisen terveydestä. Tiedoista ilmenee, että tietyistä pitkäaikaissairauksista kärsivien ihmisten sairauspoissaoloja on mahdollista vähentää hoidon jatkuvuutta parantamalla. Tärkeä huomio on, että esimerkiksi diabetesta sairastavien sairauspoissaolojen syyt ovat samoja kuin muillakin ihmisillä, mutta poissaoloja saattaa olla useammin ja ne kestävät pidempään.
Migreenin ja diabeteksen kaltaiset sairaudet vaativat tavoitteellista ja hyvää hoitoa sekä jatkuvaa seurantaa, muistuttaa Terveystalon kehittämisylilääkäri Päivi Metsäniemi.
– Diabetekseen liittyy huonosti hoidettuina vakavia liitännäissairauksia, jotka omalta osaltaan heikentävät henkilöiden työkykyä. Potilastietorekisterimme perusteella voidaan päätellä, että riittämättömässä hoidossa olevalla diabetespotilaalla, jolla on myös liitännäissairauksia, sairauspoissaolot nousevat moninkertaisiksi verrattuna diabetesta sairastavaan ihmiseen, jolla ei ole lisäsairauksia ja jonka hoito on hyvässä tasapainossa.
Myös migreenistä kärsivien sairauspoissaolot näkyvät Terveystalon tilastoissa, mutta ne ovat vain osa totuudesta.
– Migreenin takia ollaan paljon poissa omalla ilmoituksella. Migreenikohtaukset myös heikentävät henkilön työkykyä, vaikka hän pyrkisikin olemaan töissä, Metsäniemi toteaa.
Ennaltaehkäisy on aina parempi vaihtoehto kuin sairauden hoito
Potilas, jolla on krooninen sairaus kuten diabetes tai migreeni, hyötyy pysyvästä hoitosuhteesta, jossa voidaan ottaa huomioon myös työn vaatimukset. Näin ylläpidetään sekä elämänlaatua että työkykyä. Työterveyspalveluilla on mahdollisuus arvioida henkilön työkyvyn ja elämänlaadun suhde ja puuttua epäkohtiin ajoissa. Kroonisten sairauksien hyvä hoito palkitsee erityisesti pitkällä aikavälillä.
– On aina parempi, jos henkilön hyvinvointiin ja terveyteen voidaan vaikuttaa ennaltaehkäisevästi, sillä sairauden hoito on huomattavasti kalliimpaa. Kokonaiskuvan muodostaminen henkilön terveydestä ja työkyvystä on ensiarvoisen tärkeää. Esimerkiksi diabetesta sairastavia on Suomessa tällä hetkellä 500 000. Huolehtimalla hyvästä hoitotasapainosta, voimme vähentää merkittävästi sairaudesta johtuvia sairauspoissaolopäiviä sekä säästää vuositasolla jopa 200 miljoonaa euroa yritysten ja yhteiskunnan varoja, Metsäniemi sanoo.
Lähde: Terveystalo
Kuvat: Colourbox.com, All Over Press
Uusimmat
-
08:19
Jarmo Kekäläinen kommentoi venäläishankintansa kohuratkaisua – "Upea asia Amerikassa"
-
08:15
Ahvenanmaalla kuvataan yhtä Suomen suurimmista elokuvatuotannoista – ohjaaja Tiina Lymille Myrskyluodon Maija on ollut pitkä projekti: "Tuntui tärkeältä tehdä tämä"
-
08:15
Suomalaistähtien karu arki Yhdysvaltojen ammattilaiskiertueella: "Rahan takia siellä ollaan"
-
08:15
Prinssi Harry kuvaili oikeudessa olleensa lehdistön hyökkäyksen kohteena koko ikänsä: "Kuinka paljon enemmän verta..."
-
07:50
ISW: Todisteiden, järkeilyn ja retoriikan perusteella Venäjä vaurioitti Kahovkan patoa – MTV seuraa sotaa
-
07:31
HIFK hankki kohutun NHL-superlupauksen – Ville Peltonen näkee Aron Kiviharjussa, 17, hyvin harvinaisia piirteitä
-
07:29
Brasilian maajoukkue ryhtyy historialliseen tempaukseen – muutos tulee huomattavaksi
-
07:23
Pikku Kakkoselta koskettava muistoteksti edesmennelle Jaakko Loukkolalle: "Jäämme kaipaamaan sinua"
-
07:22
Tätä salaattia ei kannata ostaa valmiina kaupasta! Kari Aihisen hittiohjeella teet edullisen version helposti
-
06:45
Jokerien paluu herätti fanit: hurja startti kausikorttien ja osakkeiden myyntiin – "Hyvältä näyttää"
-
06:40
Uudisasuntoja kaupataan nyt hurjilla kampanjoilla – rakennusjätti lupaa maksaa ostajan kaikki vastikekulut ensimmäiseltä kahdelta vuodelta
-
06:32
James Mayn tallissa on yksi auto, josta hän ei luopuisi – MTV:n haastattelussa "Kapteeni Hidas"
-
06:32
SM-liigan johdossa on osaamisvaje, sanoo Petteri Sihvonen – näihin miehiin osoittaa syyttävä sormi: "Miten he voisivat ymmärtää ja osata?"
-
06:29
Tutkija: Kremlin aloittama uusi aikakausi on kylmääkin sotaa vaarallisempi – "Vaikka Ukraina valtaisi alueensa, sota jatkuisi"
-
06:16
Tämän takia Ron DeSantis hyökkää opettajia, vähemmistöjä ja liberaaleja vastaan – "Hänellä on hyvät mahdollisuudet"
-
06:15
Pahamaineisessa kilpailussa tapahtui uusi kuolinonnettomuus
-
05:59
Nainen väitti joutuneensa satunnaisen yllätyshyökkäyksen uhriksi alikulkutunnelissa – toinen selitys paljastui oikeudessa
-
05:50
Yli puolet tekisi laittomista lakoista tuntuvasti kalliimpia järjestäjilleen
-
05:40
Orpo kiri Kataisen kiinni ja hätätilahallitus häämöttää: "Ei tunnu missään"
-
05:33
Anna-Katri on ensimmäinen suomalaisnainen, joka on käynyt kaikissa maailman maissa: "Itkuhan siinä nousi pintaan"
-
Lataa lisää