Suomen ensikertalainen murtui kyyneliin Ylen haastattelussa – suomalaislaskijat keskeyttvät olympiadebyytissään

Riikka Honkanen ja Erika Pykäläinen laskivat ulos olympiadebyytissään.

Suomen olympiaensikertalaiset Riikka Honkanen, 23, ja Erika Pykäläinen, 20, epäonnistuivat Pekingin olympialaisten naisten suurpujottelun avauskierroksella. Kierroksen keskivaiheilla laskeneista suomalaisista kumpikin keskeytti.

Suomalaiset suhtautuivat olympiadebyyttiinsä hyvin eri tavalla Ylen tv-haastattelussa. Rinteen alussa radalta ulos ajanut Honkanen vastaili ääni väristen kysymyksiin Ylen haastattelupisteellä.


– Eniten harmitti, että minua jännitti niin paljon, ettei laskemisesta tullut yhtään mitään, itkuinen Honkanen sanoi.

Pykäläinen kaatui radan yläosassa, jonka hän tiesi etukäteen haastavaksi. Hän tuntui silti nauttivan uudesta askeleesta urallaan.

– Onhan tämä ihan huikeaa. Tänään oli kova lataus, ja lähdin taistelemaan. Nyt olisi ollut tulostakin saatavilla, mutta tämä on urheilua. Ainakin yritin kaikkeni, Pykäläinen kertoi Ylelle.

Alppihiihtokilpailut järjestetään Yanqingissa, jossa nähdään muista lajeista vain kelkkailua. Honkanen ja Pykäläinen kisaavat lisäksi keskiviikkona pujottelussa kolmannen suomalaisen Rosa Pohjolaisen kanssa.

– Minulla pujottelu ei ole yhtä vahva, mutta vaihdan mindsetin (ajatusmaailman) siihen, että se on yhtä vahva, Pykäläinen korosti.

Suosikeilla vaikeaa

Yanqingin rinne oli armoton myös parille kärkipäähän povatulle urheilijalle, kun neljän vuoden takaista Pyeongchangin olympialaisten lajivoittoaan puolustanut Yhdysvaltain Mikaela Shiffrin ja Italian Marta Bassino keskeyttivät.

Kilpailun avanneessa kuumassa ryhmässä numerolla seitsemän laskenut Shiffrin ei hallinnut suksiaan ja kadotti laskulinjansa. Hän johtaa maailmancupia ja on suurpujottelun pisteissä kolmantena. Pari numeroa aiemmin laskenut Bassino on suurpujottelucupissa viidentenä, joten kahden osaajan puuttuminen toiselta kierrokselta avaa tilaa muille kärkitaistelussa.

Kuumassa ryhmässä laskeneista Ruotsin Sara Hector johtaa ennen Itävallan Katharina Truppea ja Italian Federica Brignonea, kun avauskierroksen häntäpään laskettelijoista kukaan ei noussut uhkaamaan kärkisijoja.

Suurpujottelun toinen kierros on kaavailtu alkavaksi kello 8.30 Suomen aikaa. Sitä ennen ohjelmassa on eiliseltä siirtynyt miesten syöksy.

Lue myös:

    Uusimmat