Relanderille 6 kuukautta ehdollista vankeutta

Soneran entisen toimitusjohtajan Kai-Erik Relanderin lisäksi entinen turvallisuusjohtaja Juha E. Miettinen tuomittiin ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Helsingin käräjäoikeus julkisti tänään tuomiot laajassa Soneran teleurkintajutussa.

Soneran entinen toimitusjohtaja Kai-Erik Relander tuomittiin kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Tuomio tuli kahdesta törkeästä viestintäsalaisuuden loukkauksesta.

Entinen turvallisuusjohtaja Juha E. Miettinen sai 10 kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen yhdestätoista törkeästä viestintäsalaisuuden loukkauksesta.

Jutussa tuomittiin yhteensä seitsemän syytettyä ehdollisiin vankeusrangaistuksiin tai sakkoihin. Yhden syyte hylättiin vanhentuneena.

Relander valittaa hovioikeuteen

Tuomituista Relander on toistaiseksi ilmoittanut valittavansa hovioikeuteen.

- Olen tyytymätön käräjäoikeuden päätökseen, ja valitan hovioikeuteen, Relander sanoi asianajajansa Jussi Savosen STT:lle välittämässä lausunnossa. Itse hän on parhaillaan ulkomaille.

Relanderin mukaan käräjäoikeuden omaksuma tulkinta asettaa uuden teknologian parissa työskentelevien laintuntemukselle kohtuuttomat vaatimukset.

- Lain tulkinnanvaraisuus ei saa vaarantaa näiden ihmisten oikeusturvaa. Myös työnantajan on voitava luottaa siihen, että asiantuntijat selviävät tehtävistään laillisin keinoin.

Soneran teleurkintajutun käsittely jatkuu siis hovioikeudessa. Relanderin lisäksi tuomiosta valittamista harkitsevat mitä todennäköisimmin muutkin kuusi tuomittua sekä jutun syyttäjä.

Jutun puinti alkoi käräjäoikeudessa jo viime helmikuussa. Tapauksessa oli kyse siitä, että Sonerassa oli selvitetty laittomasti kymmenien ihmisten teletunnistetietoja vuosina 1997-2001.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 27.05.2005)

Lue myös:

    Uusimmat