Reija ja Antti Leppä

(Anna-Leena Sipilä ja Jarkko Pajunen)

Reijalla ja Antilalla on takanaan miltei 20-vuotinen liitto. Heidän yhteiset lapsensa Sara ja Markus ovat 17- ja 18-vuotiaita, jonka lisäksi Antilla on edellisestä liitostaan kaksi vanhempaa lasta, joista toisella on jo omiakin lapsia. Ja uutta sen kun pukkaa, sillä Antin uusi naisystävä Sini-Marjakin (Saija Lentonen) on jo raskaana.

Antti on siis jo tavannut uuden naisen, jonka tossun alle hän on hyvää vauhtia matkalla. Antti on nimittäin äärimmäisen konfliktipakoinen ja kiltti. Hän ei yksinkertaisesti osaa sanoa ei. Jotenkin hän on siinä kuitenkin kerran onnistunut, sillä Reija ei olisi halunnut erota.

Kielenkääntäjänä työskentelevä Reija puolestaan on todella ulospäin suuntautunut ja välillä jopa hieman tahditon udellessaan naapureittensa yksityisasioista. Reijan ja Antin 17-vuotias tytär Sara ihastuu naapurissa asuvaan eronneeseen Tuomakseen, jonka lasta hän ryhtyy hoitamaan.

Lue myös:

    Uusimmat