Real Steel

USA 2011. Ohjaus: Shawn Levy. Käsikirjoitus: John Gatins. Tuottajat: Shawn Levy, Susan Montford, Don Murphy, Robert Zemeckis. Kuvaus: Mauro Fiore. Leikkaus: Dean Zimmerman. Musiikki: Danny Elfman. Pääosissa: Hugh Jackman, Dakota Goyo, Evangeline Lilly, Anthony Mackie, Kevin Durand. Kesto: 127 min.

Robotit vetävät toisiaan terästurpaan koskettavaksi tarkoitetussa toimintadraamassa.

Yö museossa- ja Date Night -komedioiden ohjaajan Shawn Levyn uutuuselokuva Real Steel on kertomus oman elämänsä luuserista, Charlie Kentonista (Hugh Jackman). Charlie on kehäraakki, jonka ura nyrkkeilijänä on päättynyt ennen aikojaan. Eletään lähitulevaisuutta, johon perinteistä pugilismia ei enää mahdu. Ammattilaisnyrkkeily on muuttunut kauko-ohjattavien jättiläisrobottien temmellyskentäksi.

Charlie on epäonnisten bisnesideoiden vanki, jonka romuraudasta kokoon kyhäämät teräskasat eivät pärjää edes pikkukylien toriareenoilla. Velkojien verkko alkaa kiristyä joka puolella miehen vastuuttoman vedonlyönnin myötä.

Yllättävä tragedia tarjoaa Charlielle tilaisuuden tienata paremmin kuin hyvin. Diilissä on vain yksi mutta: miehen on yhden kesän ajan oltava isä vieraaksi jääneelle pojalleen Maxille (Dakota Goyo). Jotain yhteistä isällä ja pojalla sentään on: molemmat ovat intohimoisen kiinnostuneita robottinyrkkeilystä.

Max haluaa kilpailla kaatopaikalta löytämällään romurobotilla, jonka mahdollisuuksiin Charlie ei usko tippaakaan. Kuinka ollakaan, sitkeä teräsnyrkki pötkii pitkälle ”peilitoiminnollaan”, poikkeuksellisella kyvyllään reaaliaikaisesti apinoida isäntänsä jokaista liikettä. Pian ollaan jo matkalla isojen poikien näytösotteluihin.

Real Steel kertoo ties monennenko kerran sen vanhan tutun tarinan toisilleen vieraaksi jääneistä isästä ja pojasta, jotka löytävät yhteisen sävelen jaetun kokemuksen myötä. Juonikuvio on siis tusinatavaraa, jonka voisi silti kertoa huomattavasti John Gatinsin kliseitä kierrättävää käsikirjoitusta paremmin.

Kökön tarinan antaa kyllä anteeksi, mutta itse elokuvan perusidea on jo vaikeampi nielaista. Transformersit sun muut saattavat kiehtoa leluina ja elokuvahahmoina sinänsä, mutta niiden inhimillistäminen Real Steelin tavoin on melkoisen mautonta.

Koneet takovat toisiaan lapionyrkein, mutta miehet konsoliensa takana säilyvät koskemattomina. Rockyn puolesta on helppo vuodattaa kyynel jos toinenkin, mutta tietokoneohjatuista metallirakennelmista on turha lypsää suuria tunteita. Robotti ei elä eikä hengitä, vaikka Real Steel yrittää Maxin metalliystävästä moista vihjata.

Hugh Jackman varjonyrkkeilee urhoollisesti tilanteen niin vaatiessa, mutta aikamoisen naurettavalta puuhalta se näyttää. Lostista tuttu Evangeline Lilly muikistelee suutaan kuin autiolla saarella aikoinaan, mutta minkäs teet jos ei ole muutakaan tekemistä. Nuori Dakota Goyo sen sijaan korjaa vähäiset pisteet kotiin silkalla energisyydellään.

Teksti: Outi Heiskanen

Lue myös:

    Uusimmat