MTV3:n Huomenta Suomen juontaja Sanna Kiiski kertoi MTV3.fin Viihdeuutisille joutuneensa oksentamaan ohjelman mainostauolla raskauspahoinvoinnin vuoksi.
Juontaja Sanna Kiiski odottaa parhaillaan toista lastaan. Juhannuksena äitiyslomalle jäävä Kiiski kärsi raskauden alkuaikoina voimakkaasta pahoinvoinnista, mutta veti silti urheasti läpi Huomenta Suomen lähetykset.
– Onneksi on mainoskatkot, muuten olisi vaikeampaa. Olen mainoskatkojen aikana joutunut monta kertaa oksentamaan, Kiiski myöntää MTV3.fin Viihdeuutisille Maikkarin kesäpressissä.

Samat koettelemukset Sanna kävi läpi jo ensimmäisen raskautensa aikana. Sannan ja hänen avomiehensä esikoispoika Ben syntyi joulukuussa 2010. Kiiski toteaa toisen raskauden olleen ensimmäistä rankempi. Juontaja oli yrittänyt helpottaa oloaan monin keinoin, mutta lopulta Sannan piti vain levätä.
– Tosin toisen raskauden rankkuuteen voi vaikuttaa se, että kotona on pieni lapsi, joka vaatii huomiota. Ensimmäisen lapsen kohdalla menin pahoinvoinnin takia kotiin päästyäni suoraan x-asentoon. Nyt yritin sitten kehittää lapselle esimerkiksi sellaista leikkiä, että makaan säkkituolilla ja poika kiipeilisi mun päällä, niin voisin maata. Se leikki ei ihan mennyt läpi. Tai sitten laitan muumit pyörimään ja makaan itse lattialla, onneksi tekniikka mahdollistaa, Kiiski kertoo.
Raskauden alkuaikaan kuuluva pahoinvointi on nyt kuitenkin selätetty ja Sanna pääsee nauttimaan kesästä ilman pahoinvointia.
– Nyt voin jo aika hyvin. Olo on paksu ja odottava. Pahoinvointi on onneksi mennyt ohi ja nyt ruoka maistuu.
