Räsänen: En ole vaeltava Juudaksen suudelma

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen myöntää kirjoittaneensa Luther-säätiön julkaiseman pamfletin. Räsänen sanoi MTV3:n Huomenta Suomessa uskovansa, että homoseksuaalisuus johtuu ihmisen kehityksen häiriöistä lapsuudessa tai nuoruudessa.

- On paljon ihmisiä, jotka kokevat, että esimerkiksi seksuaalinen hyväksikäyttö tai koulukiusaaminen voivat vaikuttaa kehitykseen näin. Nyt en enää muista, mitä tutkimuksia minulla oli käsissäni, kun tekstin kirjoitin, Räsänen sanoo.

Räsänen kirjoitti pamfletin vuonna 2004. Hänen mukaansa Luther-säätiö pyysi häneltä kirjoituksen. Räsänen kiistää kuuluvansa vanhoilliseen säätiöön.

- Minulla on siellä hyviä ystäviä. Esimerkiksi säätiön piispa Matti Väisänen vihki minut ja mieheni.

Räsänen on surullinen kirkosta eronneiden suuresta määrästä, mutta ei koe, että hänen puheensa Ajankohtaisen kakkosen Homoillassa viikko sitten olisivat eroamisen syynä.

Kirkkoasioista vastaavan ministerin Stefan Wallinin puheista Räsänen on puolestaan pöyristynyt. Wallinin mukaan Räsäsestä on muodostumassa kirkolle "vaeltava Juudaksen suudelma".

- Tuo on täysin asiatonta. En suostu ottamaan syntipukin asemaa, Räsänen napauttaa.

Räsänen haluaa tehdä selväksi, missä roolissa hän kulloinkin puhuu.

- Poliitikkona ja puolueen puheenjohtajana en kannata aloitetta sukupuolineutraalista avioliitosta. Oman ymmärrykseni mukaan seksi kuuluu vain avioliittoon. Koen, että olisi väärin, jos harrastaisin seksiä jonkun naisen tai vieraan miehen kanssa, Räsänen muotoilee.

(MTV3)

Katso Päivi Räsäsen haastattelu: (Huomenta Suomi 19.10.2010)

Lue myös:

    Uusimmat