Rajala: HS:n kalapuikkojuttu vaikutti eduskunnasta tippumiseeni

Entinen kansanedustaja Lyly Rajala (kok.) pitää Helsingin Sanomien niin kutsuttua kalapuikkojuttua syynä sille, että hän putosi eduskunnasta kevään vaaleissa.

Rajala vaatii neljältä HS:n toimittajalta yhteensä 20 000 euron korvauksia talvella 2008 lehdessä julkaistusta jutusta, jossa hänen väitettiin häirinneen eduskunnassa naisia seksuaalisesti.

Rajala uskoo vakaasti, että HS:n juttu vaikutti ainakin osittain hänen tippumiseensa eduskunnasta.

- Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Tämä asia tuli esille tämän kevään vaalikampanjan aikana kymmeniä kertoja. Ihmiset pilkkasivat, että "sinä olet niitä seksuaaliseen häirintään syyllistyneitä eduskunnassa ja semmoisia siellä ei tarvita", Rajala kertoo.

Rajala perustelee korkeaa korvausvaatimustaan sillä, että jutulla on ollut selvät seuraukset mieskansanedustajien urille.

- Meitä oli nimettynä seitsemän henkilöä kyseisessä artikkelissa - enää kaksi on eduskunnassa. Kertokoon se kaiken.

HS:n jutussa nimellä ja kuvalla mainittuja mieskansanedustajia kuvailtiin muun muassa "kalapuikkoviiksi-sektoriksi" ja "seksistisiksi wannabe-alfauroksiksi". Jutun mukaan sopimaton käytös oli ollut muun muassa "inhottavaa vihjailua ja rintojen tuijottamista hississä."

Rajala toteaa, ettei ole käyttäytynyt tällä tavalla. Hän vakuuttaa omatuntonsa olevan täysin puhdas.

- Helsingin Sanomia oli tähän juttuun saakka pidetty Suomen ykkösmediana. Itse en ole tämän asian jälkeen lukenut Helsingin Sanomia enää koskaan enkä tule lukemaan. Suosittelen samaa muillekin.

Video: Lyly Rajala toimittaja Jarkko Sipilän haastattelussa:

Lue myös:

    Uusimmat