Suomessa junia ajellaan suhteellisen tasaisissa maastoissa. Kauempana reitit voivat kulkea jopa merten ja kolmen kilometrin korkeuteen kohoavien vuorten päällä.
Minami Aso Railways, Japani
Tällä junareitillä matkustaja saattaa kirjaimellisesti joutua tuli hännän alle: eteläisen Kumamoton alueella kiemurtelevan radan vieressä kohoaa nimittäin Japanin aktiivisin tulivuori Mount Aso. Reitti on vaarallisuudestaan huolimatta suosittu kohde nähtävyyksiensä puolesta etenkin keväisin ja kesäisin.
Outeniqua Choo-Tjoe Train, Etelä-Afrikka
Tämän rautatien suurin onnettomuus tapahtui jo sen rakennusvaiheessa vuonna 1908. Väliaikainen puusilta romahti Great Brak -jokeen vieden veturin mukanaan. Nykyään reitin varrella voi ihastella Intian valtamerta 35 metriä korkean Kaaimas Bridge -sillan päältä.
Argo Gede Train, Indonesia
Jakartasta Gambiriin menevällä junamatkalla ylitetään Cikurutug-silta. Kannattaa olla ajattelematta sitä, että vuonna 2002 eräs juna lipesi ulos raiteilta nimenomaisen sillan kohdalla. Kukaan ei onneksi loukkaantunut, ja viranomaiset ovat sen jälkeen vahvistaneet matkustajaturvallisuutta.
Georgetown Loop Railroad, Colorado
Entisaikaan tämä Yhdysvaltain Coloradossa kiertävä rata palveli lähinnä hopeakaivosten työntekijöitä. Hataran näköinen Devil's Gate High Bridge -silta pelottaa kuitenkin vieläkin, sillä junien painoa 30-metrisen pudotuksen yläpuolella kannattelevat vain tulitikun näköiset puupalkit.
Chennai-Rameswaram Route, Intia
Vuonna 1914 rakennettu, yli kahden kilometrin pituinen veden päälle rakennettu raide on ainoa keino päästä Intian kaakkoisrannikolta Rameswaramin saarelle. "Merimatkasta" tekee vaarallisen se, että alue on tunnettu pyörremyrskyistään.
White Pass & Yukon Route, Alaska
Tämä kapearaiteinen reitti rakennettiin Klondyken kultaryntäyksen aikaan vuonna 1898. Erikoista on, että rata nousee lähes kilometrin korkeuteen. Se houkuttelee yli 450 000 seikkailunhaluista matkailijaa vuosittain.
Tren a las Nubes, Argentiina
Lähes läpitunkemattomalle seudulle 1900-luvun puolivälissä rakennettu rautatie tarjoaa haastetta veturikuskille. Matkan varrella on 21 tunnelia ja 13 siltaa, ja juna mutkittelee niiden välissä mitä mielikuvituksellisimmin spiraalein ja siksak-kuvioin.
Lynton & Lynmouth Cliff Railway, Englanti
Tämä pienoisrautatie vie turistin kahden rannikkokaupungin läpi. Rata nousee vuoristoratatyyliin 150-metrisen jyrkänteen reunalle. Erikoista on myös se, että juna on kulkenut vedellä jo vuodesta 1888.
Cumbres & Toltec Scenic Railroad, New Mexico
Yhdysvaltain etelässä sijaitseva maisemarata nuolee kapeita kallionkielekkeitä yli 240 metriä korkealla Toltec Gorgella, mutta se ei ole vielä mitään: junien reitti kiemurtelee myös yli kolme kilometriä korkean Cumbres Passin, Yhdysvaltain rautateiden varsien korkeimman vuoren, rinteiltä.
Lähde: www.travelandleisure.com