Raiskauksista on alettu langettaa tuomioita Darfurissa

Jo kuudetta vuotta jatkuvan konfliktin repimästä Sudanin Darfurista kantautuu pitkästä aikaa myös hyviä uutisia: raiskauksista on alettu jakaa jälleen tuomioita. Kun Darfurin maakunnan sissiryhmät nousivat aseelliseen kapinaan Khartumin keskusvaltaa vastaan vuonna 2003, myös oikeuslaitoksen toiminta lamaantui Darfurissa.

Vielä muutama vuosi sitten raiskauksiin syyllistyneet pääsivät Darfurissa kuin koira veräjästä, kertoivat Helsingissä tänään vierailleet ihmisoikeusaktivistit. Tilanne on alkanut parantua osaltaan YK:n kehitysohjelman UNDP:n ja sudanilaisten kansalaisjärjestöjen yhteistyön myötä. Neljän vuoden aikana paikalliset kansalaisjärjestöt ovat tarjonneet ihmisoikeustietoutta ja oikeusapua noin 40 000:lle pakolaisleirillä asuvalle ihmiselle.

- Raiskauksen uhreiksi joutuneet naiset uskaltavat yhä useammin ilmoittaa tapahtuneesta ja hakea oikeusapua syytteen nostamiseksi, sanoo UNDP:n ihmisoikeusneuvonantaja Yasmine Sherif.

Kun ihmiset rohkenevat toimimaan myös todistajina, aletaan syyllisiä saada pikkuhiljaa oikeuden eteen. Vuoteen 2008 mennessä Darfurissa on langetettu noin 70 tuomiota raiskauksista.

- Määrä kuulostaa pieneltä, mutta konfliktin alkuvaiheessa luku oli nolla, muistuttaa pitkään Darfurissa työskennellyt Sherif.

Poliisitkin joutuvat oikeuden eteen

Osoitus Darfurin ihmisoikeustilanteen hienoisesta parantumisesta on se, että Sudanin lainsäädännön nojalla syytesuojaa nauttineet poliisit ovat saaneet parin viime vuoden aikana tuomioita raiskauksista. Moni pääsee yhä pakoon lain kouraa; raiskauksista tuomittuja poliiseja on vain muutamia.

Asennemuutoksen jouduttamiseksi kansalaisjärjestöt järjestävät koulutustilaisuuksia, joissa kerrotaan erityisesti lasten ja naisten oikeuksista. Koulutukseen on osallistunut pakolaisten lisäksi myös Sudanin hallituksen ja eri kapinallisryhmien edustajia.

- Tietoisuus ihmisoikeuksista lisääntyy, sillä pääsemme liikkumaan aiempaa laajemmin myös pakolaisleirien ulkopuolella, sanoo African Centre for Human Rights -järjestön johtaja Mahmud Ali Abu-Bakr.

Ihmisoikeuskoulutuksen myötä myös pakkoavioliittoja ja tyttöjen ympärileikkauksia on saatu vähennettyä jonkin verran.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat