Raid

Yksinäinen ratsastaja on palannut. Tapio Piiraisen ja Harri Nykäsen luomaan Raidiin tutustuttiin ensin TV1:n menestyssarjan muodossa, ja Piiraisen ohjaamassa pitkässä draamassa suomalainen rikoselokuva tekee komean paluun. Komean ainakin ulkoisesti - sisällöstä kun löytyy myös heikot lenkkinsä. Claes Olssonin tuottaman leffan nimiosassa nähdään tutusti Kai Lehtinen, poliisikomisario Janssonina Oiva Lohtander ja Raidin naisystävänä Tarjana Mari Rantasila.

Kun kovaotteinen oikeudenjakaja Raid palaa kahden vuoden reissuiltaan takaisin Suomeen, häntä odottaa karmea tieto: globalisaatiota vastustavan Uusi Voima -lehden toimitus on palanut maan tasalle mukanaan kolme työntekijää, ja myös tyttöystävä Tarja toimi siellä. Sureva sankarimme alkaa tehdä tuhopoltosta omia tutkimuksiaan, samoin tarkkavainuinen komisario Jansson. Kumpikaan ei usko julkaistuun tietoon uusnatsien syyllisyydestä, vaan tekijöiden jäljet johtavat paljon korkeammalle tasolle.

Työteliäät poliisit Huusko (Pekka Huotari) ja Susisaari (Kirsti Väänänen) joutuvat tiukan paikan eteen, kun soppa alkaa toden teolla kiehua. Mukaan sekoittuvat Maailmanpankin vastaisessa mielenosoituksessa murhattu nuori nainen, suurieleinen seurapiirijulkkis-kreivi sekä ylikansallisen yhtiön omistava liikemies. Entä kuka on salaperäinen ranskalaistappaja, joka polttaa Gitanes-savukkeita ja käyttää erikoista käärmesolkea?
Sarjasta tuttu eloisa henkilögalleria tavataan myös elokuvassa: jalkapalloa maanisesti potkiva urbaanihullu, takapuoltaan vaaliva Perse-Arska, pornokaupan pahasti juoppoutunut omistaja Sundman (Juha Muje) ja Ratsumiehenä tunnettu hapsutakkinen rekkakuski (Markku Maalismaa) liittyvät kaikki osaltaan arvoitukseen. Myös suomalaisyleisöön niin tehokkaasti purrut tyyli on tallella: elokuva pulppuaa nasevia one-linereita, merkitseviä hiljaisuuksia ja tiukasti pullotettua tuskaa. Tässä maailmassa kaveria ei vasikoida, eikä armoa tunneta. Kaksintaistelu pyssyillä western-tyyliin kuuluu asiaan.

Vaiteliaiden miesten mustavalkoinen maailma jaksaa viehättää tiettyyn rajaan asti. Elokuva toimii jonkinlaisena hätähuutona Todellisten arvojen ja Tosimiesten puolesta, Todellisia vääryyksiä vastaan: puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä ja vastustetaan avoimesti sellaisia ilmiöitä kuin globalisaatio tai ylikansallinen kapitalismi. Mikäs siinä, mutta paikoin sorrutaan myös mahtipontiseen osoitteluun ja suoranaisiin epäuskottavuuksiin. Vai mitä pitäisi ajatella loppupuolen dramaattisesta tykkitulesta?

Toinen elokuvaa raskauttava tekijä on sen hitaus: monet kohtaukset ovat venytettyjä ja tapahtumat puuroutuvat hetkittäin pitkäksi piimäksi. Raidin sukupuoliroolit ovat yhtä vanhanaikaisia kuin sen viehättävä charmi: naiset ovat (jälleen) joko hyväsydämisiä huoria tai pelastettavia kohteita. Esimiesnainen on luonnollisesti tiukkapipoinen kotka. Suomalaisille miehille harvinaisen toimiva samastumiskohde on epäilemättä itse Raid, tuo menneen maailman lännenmies, joka ei turhia pulise vaan tulee, hoitaa homman ja jatkaa matkaa auringonlaskuun.

Kallion hämärillä kujilla ja Espoon metsissä viihtyvän elokuvan sielu on karismaattinen Kai Lehtinen, jonka surumielinen katse jää takaraivoon pitkäksi aikaa. Kaikennähnyttä kyynisyyttä uhkuva Oiva Lohtander naurattaa hitaasti lausutuilla sarkasmeillaan. Oiva on myös Mari Rantasila salaisuuksia säilyttävänä Tarjana, joka näkee miesystävänsä kovan kuoren läpi todetessaan: "Jos olisit pasianssi, sinut saisi aina läpi." Niinpä.

Teksti: Tuuve Aro
Kuva: CTS Egmont