Radiotähtien esikoinen syntyy pian – "Elina nyyhkyttää ja minä ihmettelen, mitä tapahtuu"

Radiojuontajapariskunta Lauri ja Elina Kottonen ovat rauhallisin mielin esikoislapsen syntymän lähestyessä.

Kesällä 2016 radiojuontajat Elina Kottonen ja Lauri Kottonen eivät osallistu maratonjuoksuihin, kuten he tekivät viime kesänä. Pariskunnan ensimmäinen lapsi syntyy tulevana suvena.

– Nyt tuntuu siltä, että viime kesän maratoneista on hyvin pitkä aika. Tällä hetkellä kävelen lähinnä lyhyitä matkoja, maraton tuntuu aika kaukaiselta ajatukselta, Elina toteaa nauraen MTV.fille Relove-myymälän vip-avajaisissa Helsingissä.

– Raskaus on sujunut hyvin, olen päässyt tosi vähällä. Valmistauduin siihen, että varsinkin tunnemaailma olisi tosi värikäs, mutta olen pysynyt ihan hyväntuulisena.

Kottosen raskaus on edennyt siihen vaiheeseen, että ennakoivia supistuksia tulee jo.

– Nyt sitten lääkärin määräyksestä lepäillään mahdollisimman paljon ja nautitaan elämästä! Keskitytään nyt tähän, kun sitten alkaa kuulemma se raskas ja kauhea vaihe, jolloin ei nukuta enää.

– Yllättävän hyvin on mennyt! Eri tv-ohjelmien kohdalla on tapahtunut liikuttumista, jos vaikkapa lapsi syntyy tai jollakin menee hyvin elämässä, Elina alkaa nyyhkyttämään ja minä ihmettelen, että mitähän nyt tapahtuu, Lauri Kottonen sanoo.

Näin tapahtui kuulemma Salattujen elämien kohdalla.

– Mutta se olikin kuulemma roska silmässä, Lauri lisää naurahtaen.

Kottoset ovat uusien asioiden edessä. Parille syntyy vauva, Elina jää äitiyslomalle ja Laurin työt loppuivat.

– Tämä on aika mielenkiintoista! Vähän hirvittääkin, mutta aika uteliaasti suhtaudutaan uuteen tilanteeseen, Elina sanoo.

– Nyt on toisaalta paras mahdollinen tilanne olla työtön, tai töiden välissä, kuten minua on opetettu sanomaan. Saisi tulla aika hyvä työtarjous, että vaihtaisin tämän tilanteen siihen. Saan valmistautua esikoisen syntymään kotona, nautin tästä todella paljon. Ja aion nauttia koko kesän, toteaa Lauri.

Lauri Kottosen työkuvioissa on luvassa syksyllä "kaikennäköistä".

– On tässä vähän projektia edessä keväällä ja ehkä vähän kesälläkin, mutta kyllä esikoisen syntymän odottaminen on nyt se työ.

Viime syksynä MTV3:n Voitolla yöhön -ohjelmassa kilpaillut Elina Kottonen paljasti raskautensa Instagram-tilillään tammikuun alussa.

– Vuosi 2015 oli mainio seikkailu. Jotenkin on sellainen aavistus, että myös tämä 2016 tuo mukanaan jotain pientä, Kottonen kirjoitti tuolloin hauskan kuvan yhteydessä.

Elina ja Lauri Kottonen menivät naimisiin heinäkuussa 2014.

Katso alta video, jolla Kottoset kertovat ensikohtaamisestaan vuoden 2015 RadioGaalassa!

RadioGaala - Elina ja Lauri Kottonen 1:44

Lue myös:

    Uusimmat