On ihanaa asua maalla. Se on mukavan epätrendikästä, kirjoittaa MTV Uutisten kolumnisti Raakel Lignell.
Kun 28 vuotta sitten löysimme pitkän ja tuskallisen etsinnän jälkeen talon, jonka sijainti, kunto, koko ja hinta sekä läheinen kyläkoulu sopivat viisilapsiselle ja kaksikieliselle perheellemme, tuntui muutto Helsingin Etu-Töölöstä suurelta vapautukselta. Leikkipuistossa ravaaminen ja seisoskelu oli kerta kaikkiaan tullut tiensä päähän.
Sipoossa ei tarvinnut kuin avata ulko-ovi ja lapset pääsivät vapaasti ulos leikkimään. Oli tilaa temmeltää. Vuodenajat konkretisoituivat ja naapuruston lupsakka talkoohenki tuli vielä bonuksena. Talo oli täynnä elämää, juoksevia jalkoja ja äänekkäitä leikkejä.
Kunnes se hiljeni. Lapset aikuistuivat ja lensivät omilleen.
Pitäisi olla järkevä
Aloimme puolison kanssa altistua ajatukselle, että pitäisi olla järkevä, myydä pois turhan iso talo, muuttaa reippaasti pienempään asuntoon ja päästä samalla eroon kahden auton loukosta, joka tuntui ainoalta paheelta maalla asumisessa. Meidän nurkilla ei nimittäin mistään julkisesta poikittaisliikenteestä ole kuultukaan.
Kouluaikojen ulkopuolella ei bussit kulje. Mihinkään.
Leikittelimme ajatuksella paluusta Töölöön. Ei olisi huolta puutarhasta eikä lumitöistä. Pääsisi koska vaan leffaan, teatteriin, konserttiin. Voisi kulkea raitiovaunulla. Tapaisi useammin ystäviä.
Talkkarin hommilta vapautuisi niin paljon aikaa, että voisi mennä yhdessä tanssikouluun ja kielikurssille.