Rockmusikin jättiläisiin lukeutuva amerikkalainen R.E.M.-yhtye soitti salakeikan Georgian osavaltioon kuuluvassa kotikaupungissaan Athensissa. Yhtyeen esiintymisen salaaminen onnistui yli odotusten. Siitä tiesivät vain harvat, ja hekin osasivat kunnioittaa poikkeuksellista tapahtumaa vaikenemalla.
Athensin Georgia Theatre ei ollut lähimainkaan täynnä R.E.M.-yhtyeen keikan aikana. Paikalle raahautuneet noin 200 henkeä olivat tulleet katsomaan elokuvaa ja sen kylkiäisiksi luvattua paikallisen The Possibilities -bändin keikkaa. Yleisö alkoi kuhista, kun R.E.M.-kitaristi Peter Buck nousi lavalle vahvistamaan The Possibilitiesin rivejä. Vähän ajan kuluttua lavalle marssi R.E.M. kokonaisuudessaan Possibilitiesin vetäytyessä takahuoneeseen.
R.E.M. esitti kaikkiaan 14 kappaletta. Salakeikka oli yhtyeen ensimmäinen esiintyminen kotikaupungissaan yhdeksään vuoteen. Keikan teki mahdolliseksi se, että R.E.M. viettää parhaillaan kotikaupungissaan harjoitusjaksoa tulevia konserttejaan varten.
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää