Pyöräliiton toiminnanjohtaja Matti Koistinen vastaa tiukan selväsanaisesti – ja kehitysehdotusten kera – Helsingin yliopiston liikennelääketieteen professorin Timo Tervon lausuntoihin pyöräilijöiden vaarallisesta käytöksestä liikenteessä.
Perjantaina julkaisemassamme haastattelussa liikennelääketieteen professori Timo Tervo kertoi, että pyöräilijät ovat "todennäköisesti eniten lakia rikkova (liikenteen käyttäjä-)ryhmä".
Nyt Pyöräliiton toiminnanjohtaja Matti Koistinen kertoo vastineensa Tervon haastattelussa esittämiin asioihin pyöräilijöiden aiheuttamista turvallisuusriskeistä liikenteessä.
– Tervo nostaa hyvin esiin, että samat ihmiset käyttäytyvät kenties jossain määrin eri tavalla eri liikkumismuodoissa. Tämä on oikeastaan hyvin loogista: kävelijä ei voi vahingoittaa kuin itseään, pyöräilijä lähinnä muita pyöräilijöitä ja kävelijöitä mutta autoilijat kaikkia muita. Valtaosa ihmisistä on vastuullisia ja ymmärtää vastuunsa isompaa ajoneuvoa kuljettaessa, Koistinen kommentoi yllättävän myötäilevään sävyyn.
Sitten hän aloittaa rumputulen kohti Tervon esittämiä väitteitä suomalaisesta pyöräilykulttuurista.
– Tervo toivoo Suomeen Tanskan pyöräilykulttuuria. Mutta hän ei kerro miksi suomalainen ja tanskalainen pyöräilykulttuuri ovat niin erilaisia. Syitä on kolme: liikenneympäristö, liikennesääntöjen selkeys ja koulutus.
Tanskasta mallia!
Tervon tapaan myös Koistinen näkee hyviä puolia tanskalaisessa liikenteessä ja pyöräilyn sovittamisessa autojen ja kävelijöiden sekaan.
– Tanskassa pyöräilijän paikka on kaupunkiympäristössä aina ajoradan oikealla puolella yksisuuntaisella pyörätiellä tai ajoradalla muun ajoneuvoliikenteen kanssa. Yhdistetyt kevyen liikenteen väylät loistavat poissaolollaan. Pyöräily on selkeää ja yksinkertaista, sillä se noudattaa samaa logiikkaa kuin muukin ajoneuvoliikenne ja väylien laatutaso on yhtä hyvä kuin autoilla. Pääasiassa pyöräily on ohjattu ajoradalle, pyörätiet on tehty sinne missä niitä eniten tarvitaan.
Koistinen tuo mainioilla esimerkeillä tietoon oman näkemyksensä suomalaisen pyöräilyn ongelmakohdista.
– Suomessa liikenneympäristö on hyvin erilainen: meillä pyöräilijä on rinnastunut liikennesuunnittelussa kävelijään ja kaupungit on rakennettu täyteen yhdistettyjä kevyen liikenteenväyliä, joiden jatkuvuus ja selkeys ovat todella heikkoja. Tämä on johtanut siihen, että pyöräilijä mieltää helposti itsensä jalankulkijamaisena toimijana eikä ajoneuvon kuljettajana. Usein pyöräilijä kohtaa myös tilanteita, joissa liikennesääntöjen noudattaminen on käytännössä mahdotonta, sillä liikenneympäristö pakottaa laittomiin ratkaisuihin, Koistinen selittää.
– Eroista kertoo sekin, että esimerkiksi Helsingissä on lähes kolme kertaa enemmän pyöräteitä kuin Kööpenhaminassa, mutta laatu on paljon heikompi. Tämä näkyy pyöräilijämäärissä, pyöräilyn turvallisuudessa ja pyöräilijöiden käyttäytymisessä.
Vankkoja perusteluita. Huomionarvoista on se, ettei Koistinen yritäkään väittää, että pyöräilijät olisivat täysin syyttömiä osapuolia liikenteen kahnauksissa.
Ratkaisut valmiina
Koistinen näkee ratkaisuksi uusitun liikenneympäristön, varhaisen liikennekasvatuksen muutokset ja sääntöjen opettamisen sekä opettelun.
– Suomen lainsäädäntöhän määrittelee pyöräilijän ajoneuvon kuljettajaksi. Pyöräily-ympäristö on kuitenkin räikeässä ristiriidassa tämän määrittelyn kanssa. Myös laissa on paljon epäloogisuuksia, ehkä parhaana esimerkkinä pyöräilijää koskevat väistämissäännöt, jotka tuntevat Liikenneturvan tutkimuksen mukaan edes perustasolla vain kolmannes tienkäyttäjistä. Sääntöjen tulisikin olla niin selkeät, että lapsikin ne voi sisäistää ja soveltaa kaikissa liikennetilanteissa nopeasti, hän perustelee ja jatkaa:
– Suomessa lasten liikennekasvatuksesta puuttuu yhteys käytäntöön. Jonkin auktoriteetin pitämä pelotteluluento tai pyöräilyn taitorata koulun pihalla eivät opasta meidän epäselvässä liikenneympäristössä pärjäämiseen. Se vaatisi käytännön harjoittelua ja opitun varmistamista esim. Hollantilaistyyppisellä lasten pyöräilykortilla. Sen suorittaa käytännössä jokainen hollantilaislapsi ja taidot todistetaan oikeassa liikenteessä tehtävällä kokeella. Pyöräliitto onkin tehnyt yhdessä Pyöräilykuntien verkoston kanssa työtä asian parantamiseksi ja liikennekasvatuksen merkityksen kasvattamiseksi peruskoulussa.
Sitten Koistisen listalta löytyy jälleen professori Tervon nimi.
– Pyöräilyn väittäminen vaaralliseksi on lääkäriltä erittäin vastuutonta. Aktiivisen pyöräilyn on laskettu pidentävän elinikää keskimäärin puolitoista vuotta. Pyöräilyonnettomuuksien on taas laskettu lyhentävän sitä keskimäärin vain muutamilla päivillä.
– Autoilu on taas yksi merkittävämpiä syitä aikamme suurimpia liikkumattomuuden aiheuttajia. Sepelvaltimotautiin kuolee Suomessa THL:n tilastojen mukaan vuosittain 11 000 ihmistä, joista työikäisiä on yli 1 200. Pyöräilyonnettomuuksissa menehtyy Liikenneturvan mukaan noin 20-25 henkilöä. Tervon logiikalla voisi väittää nukkumista, kävelemistä tai kiipeämistä äärimmäisen vaarallisiksi toiminnoiksi: kaatumis- ja putoamisonnettomuuksissa kun kuolee yli tuhat suomalaista vuosittain – moni vielä sängystä tippuessaan, Koistinen perustelee.
Lopuksi Pyöräliitto-pomo tekee selkeät muutosehdotukset suomalaisen liikenteen parantamiseksi.
– Pyöräilyn pitäisi saada merkittävämpi asema liikennesuunnittelussa. Sen pitäisi olla selkeämmin osa ajoneuvoliikennettä ja sen suunnitteluun ja toteutukseen tulisi ohjata erityisesti valtion toimesta lisää resursseja. Näin meille saadaan luotua liikenneympäristö, joka olisi selkeä, turvallinen ja omin voimin liikkumiseen kannustava – niin lapsille kuin aikuisillekin – liikennemuodosta riippumatta.