Puukko on viuhunut joulun alla urakalla – lähiaikoina puukotuksia Lahdessa, Forssassa ja Orimattilassa

Hämeen poliisilaitos tiedottaa loppuviikosta tapahtuneista useista vakavista rikoksista Hämeen poliisin alueella. Rikokset on tehty pääasiassa puukottamalla.

Torstaina 20. joulukuuta kahta miestä puukotettiin aamulla Lahdessa, ja molemmat uhrit ovat yhä sairaalassa. Toisen miehen vammat ovat hengenvaaralliset.

Epäilty puukottaja saatiin puukotuksen jälkeen kiinni. Asiaa tutkitaan kahtena tapon yrityksenä.

Perjantaina puukko heilui jälleen

Perjantaina puukko viuhui Lahden sijasta Forssassa. 35-vuotiasta miestä puukotettiin jalkoihin forssalaisen kerrostalon pihalla. Samaa ikäluokkaa oleva epäilty puukottaja otettiin pian kiinni läheisestä asunnosta.

Poliisin mukaan epäillyllä on kontollaan useita vakavia väkivaltarikoksia lähiajoilta, muun muassa törkeitä pahoinpitelyitä. Päijät-Hämeen käräjäoikeus määräsi tänään miehen vangittavaksi.

Puukko ei pysynyt tupissa lauantainakaan

Orimattilassa asuvan pariskunnan välille tuli lauantaina riitaa Kymmenen Uutisten jälkeen. Poliisin mukaan miehen epäillään lyöneen vaimoaan ja naisen epäillään tämän jälkeen puukottaneen miestään jalkoihin. Kumpikin osapuoli otettiin kiinni ja heitä epäillään toistensa pahoinpitelyistä – naisen tapauksessa törkeästä pahoinpitelystä.

Myös Lahdessa riideltiin, minkä seurauksena kahta miestä puukotettiin. Lahtelaisen kerrostalon pihalla oli syntynyt ennen puoltayötä useiden miesten välisiä erimielisyyksiä, joka eskaloitui kahden paikalla olleen puukotukseksi.

Toisen puukotetun vammat ovat vakavia ja hengenvaarallisia. Poliisin huomaan päätyi useita seurueeseen kuuluneita miehiä. Asiaa tutkitaan kahtena tapon yrityksenä.

Lue myös:

    Uusimmat