Putous-tähti Timo Lavikainen saa perheenlisäystä: "Joulukuun loppupuolella on laskettu aika"

Timo Lavikaisella on riittänyt töitä kahdeksannen Putous-kauden jälkeen.

Edellisellä Putous-kaudella sketsihahmo Isä Nitrona hauskuuttanut näyttelijä Timo Lavikainen, 43, on mukana myös ohjelman yhdeksännellä tuotantokaudella. Viime kauden jälkeen Lavikainen on näytellyt monissa elokuvatuotannoissa.

– Kiireinen vuosi on takana. Putous-homma avasi aika paljon ovia. Sitä on joutunut välillä jopa sanomaan ei, Lavikainen kertoo MTV.fille.

Putouksen lisäksi Timo Lavikaisen alkuvuoden täyttää myös toinen iso projekti.

– No meillä on tällainen pikkuinen projekti tulossa kuin että joulukuun loppupuolella on laskettu aika, Lavikainen kertoo.

– Se on vähän sillä lailla, että en sinne yhtään mitään ylimääräistä hommaa ota sinne. Siinä on ihan tarpeeksi hommaa, kun on Putouksessa mukana ja siihen päälle arki pienen lapsen kanssa. Se voi olla ihan mielenkiintoinen kokemus sekin.

"Sitä miettii, että onko sketsihahmo tarpeeksi hauska"

Lavikainen on tehnyt Putouksen jälkeen vain yhden keikan Isä Nitrona. Sketsihahmokisassa toiseksi yltäneelle hahmolle riittäisi Lavikaisen mukaan kysyntää.

– Oma into lähteä varsinkaan kauemmas keikalle on melko pieni. Kun sitä 15 vuotta kiersi Suomea bändin kanssa, niin se homma on nähty. Keikoille on myös asettanut sen verran korkean hinnan, että ei ihan kaikkiin kissanristiäisiin kyselläkään, Lavikainen kertoo.

– Oman rajoitteensa tuo myös se, että sellaisia keikkoja, joissa joutuisi olemaan koko päivän polvillaan Isä Nitrona, ei oikein halua tehdä. Ja se asu on sen verran hankala pukea päälle, että melkein pitäisi olla avustaja mukana.

Timo Lavikainen sanoo lähtevänsä hyvällä mielellä toista kertaa Putoukseen.

– Sinänsä on helpompaa lähteä mukaan, kun tietää, miten se homma toimii eikä tarvitse sitä jännittää. Perusasiat ovat selvät, näyttelijä sanoo.

– Mutta sitten vastapainoksi sitä miettii, että onko sketsihahmo tarpeeksi hauska. Oma hahmoni on ideatasolla jo melko valmis.

Miettikö Lavikainen pitkään vastausta, kun häntä kysyttiin mukaan Putouksen yhdeksännelle kaudelle?

– En. Mietin varmaan vielä vähemmän kuin silloin, kun ensimmäisen kerran kysyttiin.

Putous MTV3-kanavalla la 20.1.2018 alkaen!

Katso alla Putous-videoita edelliseltä tuotantokaudelta!







Lue myös:

    Uusimmat