Putinin siivekäs opetuslapsi löytyi riutuneena

Reilu vuosi sitten maailmalla levisi kuvia presidentti Vladimir Putinista opastamassa uhanalaisia kurkia syysmuuttoon.

Kuusi kurkea seurasi vitivalkoiseen haalariin sonnustautunutta Putinia, joka lenteli moottoroidulla riippuliitimellä Venäjän taivaalla.

Nyt on kuitenkin käynyt ilmi, että yksi opetuslapsista on harhautunut laumastaan. Riutunut kurki löytyi jonkin aikaa sitten järvestä Tyumen alueella. Löydön tehneet lintutieteilijät ovat toimittaneet lintuparan Moskovaan hoidettavaksi.

Kurki on tarkoitus palauttaa myöhemmin Okan luonnonpuistoon.

Putin sai runsaasti ivaa osakseen kurkitempauksen jälkeen. Ehkäpä Putin näki jo tuolloin tulevaisuuteen sillä hän totesi ivaajilleen, että he ovat kuin heikkoja lintuja, jotka eivät osaa seurata johtajaansa.

– Totta kai on olemassa lintuja, jotka eivät halua lentää laumassa ja jotka haluavat pesiä rauhassa. Mutta mitä voimme tehdä? Vaikka ne eivät kuuluisikaan laumaamme, ne kuuluvat yhä meihin ja niitä on kohdeltava kunnolla, lausui Putin.

(MTV3 - APTN)

Lue myös:

    Uusimmat