Putin kutsuu koolle YK:n turvallisuusneuvoston hätäkokouksen Syyrian iskun vuoksi
Uutistoimisto AP kertoo, että presidentti Vladimir Putin kertoo Venäjän kutsuvan koolle YK:n turvallisuusneuvoston hätäkokouksen Syyriaan tehdyn iskun tiimoilta.
Uutistoimisto kertoi asiasta Twitterissä.
Venäjän presidentti Vladimir Putin tuomitsee viime yönä tapahtuneen ohjusiskun Syyriaan. Lisäksi Putin kutsuu koolle YK:n turvallisuusneuvoston hätäkokouksen. Putinin mukaan Yhdysvaltojen toimet Syyriassa pahentavat humanitaarista katastrofia ja aiheuttaa kärsimystä siviileille sekä vahingoittaa kansainvälisiä suhteita.
Reutersin mukaan Venäjä kertoi tänään, että se saattaa harkita toimittavansa Syyrialle ja muille maille S-300 ilmatorjuntaohjuksia.
Yhdysvallat, Britannia ja Ranska iskivät Syyriaan varhain Suomen aikaa vastauksena epäiltyyn kaasuiskuun. Venäjän puolustusministeri vahvisti lauantaina aamulla, että Venäjän meri- ja ilmatukikohteet eivät vahingoittuneet länsivaltojen iskussa.
Uusimmat
-
13:17
MTV seuraa: Kalle Rovanperä taistelee voitosta tallikaveriaan vastaan – Toyotalla kolmoisjohto Portugalin MM-rallissa
-
13:15
Venäjän kaasutoimitukset Suomeen katkenneet – energiajätti vaati maksamaan kaasusta ruplissa
-
13:06
Matti Vanhanen Ylelle: Suomen Nato-jäsenyyden toteutuminen on varmaa
-
13:06
MM-kisojen huikein laukaus? USA rynnisti Ruotsin rinnalle häikäisevällä osumalla
-
13:05
Ministeri Lindén kannattaa hoitajien palkkaohjelmaa: "Jos teho-osastoilta irtisanoudutaan, edessä on katastrofi"
-
13:01
Yliajatteletko? Somessa ylistetään kikkaa, joka lupaa tyhjentää mielen hetkessä: "En voi uskoa, kuinka nopeasti tämä toimi"
-
12:57
"Se on tulessa" – Vastaanottokeskus paloi poroksi, Swissairin lentäjä joutui varautumaan yllättävään näköesteeseen
-
12:45
Leijonien pelaajat ottaneet Nokia Arenan ilmatilan haltuun – oletko huomannut tämän?
-
12:06
Cameron Diaz avautuu vanhemmuudestaan: "Äitikin on vain ihminen"
-
12:02
Terapeutti selittää, mikä kumppanissa usein ärsyttää: "Yksi yleisimmistä asioista, joista naiset valittavat"
-
11:54
Asiantuntijalta paljastuksia Leijonien NHL-tähtien mailoista – yksi jättää ne ominaisuuksillaan varjoonsa: "Aikamoinen halko!"
-
11:31
Vihreiltä hurja tavoite työllisyysasteeseen tällä vuosikymmenellä – kaikille alle 25-vuotiaille tarjottava mahdollisuus koulutukseen
-
11:29
Britannia: Venäjää uhkaa pula miehittämättömistä lennokeista – MTV seuraa sotaa
-
11:21
Linkosuon leipomo sai hämyisen tekstiviestin: "Saatte maakaasua normaalisti" – leipomonjohtaja jännittää, värähtävätkö kaasumittarit
-
11:15
Leijonien MM-vastustajan toimissa erikoinen puute – "Aika paljon tasoitusta Suomeen nähden"
-
11:05
Miesten plastiikkakirurgian suosio on kasvussa – Sergey Hilman tiesi jo 15-vuotiaana haluavansa operoitavaksi: "Hiustenlähtö on suurin huolenaihe"
-
11:01
Mies ja nainen pahoinpitelivät potkulautailijan Lahdessa – vartijoilla täysi työ pitää mies kurissa, naiselta löytyi kirves
-
11:01
Venäjän ohjusisku tuhosi historiallisen rakennuksen – 11-vuotias lapsi loukkaantui, Zelenskyi kuvaili tekoa "absoluuttisen pahaksi"
-
10:54
Jos ratin takana menee sormi suuhun, toimi silloin näin – "Saattavat estää vahingon syntymisen"
-
10:46
Leijonien peluutuksessa yllätys! Tässä kokoonpano Itävalta-otteluun
-
Lataa lisää