Punkkilive.fi-palvelusta voi seurata punkkien levinneisyyttä – tässä syy punkkien leviämiseen
Puutiaiset levittäytyneet yhä laajemmalle alueelle, samalla borrelioosi- ja TBE-tapaukset ovat lisääntyneet.
Puutiaisten eli punkkien levinneisyyden ja esiintyvyyden tutkimiseksi on otettu avuksi uusi työkalu, Punkkilive.fi-palvelu. Siihen voi kuka tahansa ilmoittaa tuoreeltaan punkkihavaintonsa.
Punkkilivellä halutaan kannustaa luonnossa tai kaupunkialueella liikkuvia raportoimaan omat puutiaishavaintonsa selainpohjaisen palvelun kautta. Ilmoittamisen voi tehdä vaikka heti havaintopaikalla Suomen kartan avulla. Se onnistuu helposti puhelimella ja vie vain muutaman minuutin.
Punkkilive-palvelun ovat kehittäneet yhteistyössä Turun yliopisto ja lääkeyhtiö Pfizer.
Vanhojen punkkialueiden rinnalle syntynyt uusia riskialueita
Puutiaisten levittyä viime vuosina yhä laajemmalle alueelle Suomessa myös borrelioosi- ja TBE-tapaukset ovat lisääntyneet. Esimerkiksi TBE- eli puutiaisaivokuumetartuntoja diagnosoitiin viime vuonna 91, mikä on enemmän kuin koskaan aiemmin.
Vanhojen tunnettujen punkkialueiden lisäksi on syntynyt uusia riskialueita, joilla ihmiset eivät välttämättä vielä tiedosta riskin mahdollisuutta. Esimerkiksi suurimpien kaupunkien viheralueilla on viime vuosina löydetty elinvoimaisia puutiaispopulaatioita.
– Yhtenä syynä puutiaisten leviämiseen uskomme olevan ilmaston lämpenemisen. On huomattu, että sekä Suomessa että maailmalla puutiaisia tavataan yhä pohjoisemmassa ja toisaalta vakiintuneilla esiintymisalueilla yhä aikaisemmin keväällä ja myöhemmin syksyllä. Muutos on ollut niin nopeaa, että meillä täytyy olla saatavilla jatkuvaa dataa levinneisyyden tutkimiseen, kertoo Turun yliopiston puutiaistutkija Jani Sormunen tiedotteessa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää