"Puna-armeijan hyökkäysaikeista tiedettiin, mutta tieto ei tavoittanut johtajia" – Näin Suomen tiedustelussa möhlittiin

Lue myös:

Huikea löytö! Sotaveteraanin kansiosta tipahti poikkeuksellinen paperinippu: Harjoiteltiinko huhtikuussa 1941 Helsingin valtauksen varalta?

– Mannerheim oli kaikkia muita Päämajan ykkösketjun upseereita niin paljon vanhempi ja kokeneempi, ettei keskusteluyhteys heidän välillään ollut luonteva ja suosinut yhteisiä pohdintoja. Hierarkia nojasi vahvasti senioriteettiin, Porvali kertoo.

Mannerheim oli ollut neljä vuotta kenraalina ennen kuin kukaan Päämajan sisäpiiriläisistä oli saanut sotilaskoulutusta päivääkään. Sisäpiiriin Porvali laskee Mannerheimin ohella Erik Heinrichsin, A. F. Airon, Aladár Paasosen, W. E. Tuompon ja Edward Hanellin.

– Viime kädessä on vaikea sanoa, keneen heistä ennakkovaroitus kilpistyi mutta vastuu asiasta on helppo rajata tähän joukkoon, Porvali sanoo.

Mannerheim ei kannustanut haastamaan käsityksiään

Huonojen uutisten kertominen niin paljon vanhemmalle ja kokeneemmalle Mannerheimille oli "inhimillisesti vaikeaa".

– Tiettävästi marsalkka ei liioin kannustanut haastamaan omaa käsitystään asioista. Jälkikäteen on helppo todeta, että juuri tätä 77-vuotiaan ylipäällikön olisi tullut viisikymppisiltä kenraaleiltaan edellyttää: rohkaista heitä etsimään heikkouksia tilannekuvastaan, ei pönkittämään sitä.

Suurhyökkäyksen aikana kesäkuussa 1944 kuoli noin 13 000 suomalaista, joista 9300 Karjalan kannaksella. Neuvostoliittolaisia kuoli suurhyökkäyksessä venäläisarvioiden mukaan noin 22 000.

Suurhyökkäyksessä Neuvostoliitto valtasi Karjalan kannaksen Viipurin kaupunkia myöten. Hyökkäys pysähtyi Tali-Ihantalan taisteluun. Suomen ja Neuvostoliiton sotatoimet loppuivat syyskuun 4. päivä aselepoon.

Sisällisota ei tullut yllätyksenä

Porvalin mukaan myöskään vuoden 1918 sisällissota ei voinut tulla kenellekään yllätyksenä, sillä niin paljon tietoa oli ilmassa.

– Vuoden 1918 Suomen laillinen hallitus sai useita ennakkovaroituksia maassa puhkeavasta sisällissodasta. Varoitukset olivat luettavissa vasemmistolehdistä ja Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen päätöksistä.

Porvali kertoo, että bolsevikit vaativat suomalaisia tovereitaan ottamaan vallan Helsingissä jo 8. marraskuuta 1917. Tuolloin vasemmistolehdistö julisti vallankumouksen yhteiseksi ja viikon kuluttua alkoi suurlakko.

– Nimestään huolimatta kyseessä ei ollut lakko vaan aseistettu kansannousu, joka ei pysynyt johtajiensa käsissä, Porvali sanoo.

Työväen keskusneuvosto äänesti vallankumouksen alkamisesta marraskuun 16. päivä. Aamulla asiasta äänestettiin uudelleen ja vallankumous peruttiin äänin 13-12.

– Viimeistään vallankumouksen peruminen yhden äänen enemmistöllä oli porvarilliselle hallitukselle ennakkovaroitus maassa puhkeavasta sisällissodasta, Porvali päättelee.

Kuningas tiesi Venäjän vievän Suomen

Suomen sodassa 1808-1809 Suomen hallinta siirtyi Ruotsilta Venäjälle. Tämä sota oli hyvin tiedossa ennakolta mutta Ruotsin kuningas ei halunnut ottaa saamaansa tiedustelutietoa vakavasti.

Ruotsin kuningashuoneen lähettiläs Curt von Stedlingk toimi Pietarin hovissa eräänlaisena Ruotsin suurlähettiläänä. Porvalin mukaan keisari Aleksanteri I piti häntä enemmänkin ystävänään kuin ulkovallan edustajana. Niinpä Stedlingk oli hyvin informoitu Venäjän hyökkäysaikeista.

Sen jälkeen kun Napoleon oli tavannut Aleksanterin Tilsitissä vuonna 1807, Stedlingk sai nähdä osia Ranskan ja Venäjän tekemästä sopimuksesta. Lukemastaan Stedlingk päätteli sopimuksen perimmäisen tarkoituksen ja ymmärsi, että Venäjä hyökkäisi Suomeen. Stedlingk informoi kuningasta useaan otteeseen ja painotti, että Suomen puolustaminen on retuperällä.

– Viimeisessä varoituskirjeessään kuninkaalleen Kustaa IV Adolfille Stedlingk ilmoitti, että Venäjän sotatoimet alkavat 16. helmikuuta 1808 tai muutama päivä sen jälkeen. Venäläiset joukot ylittivät rajan lopulta 21. helmikuuta.

Sodan lopputuloksena Venäjä valloitti Suomen ja löi Ruotsin armeijan. Suomi liitettiin Venäjän keisarikuntaan.  

Lue kirja-arvio Mikko Porvalin kirjasta Tiedustelun näkymätön historia antiikista maailmansotiin (Atena 2018).