Professori: Tämä on hallituksen vähäisistä työllisyyskeinosta vaikuttavin – "Vaikeimmat päätökset vasta tulevaisuudessa"

Mitä budjettiriihessä päätettiin? Kansantaloustieteen professori antaa risuja työllisyystoimille 6:35
Mitä budjettiriihessä päätettiin? Kansantaloustieteen professori antaa risuja työllisyystoimille

Hallitus esitteli tänään budjettiehdotuksensa ensi vuodelle, ja esitys on saanut osakseen jo runsaasti kritiikkiä.

Arvostelunkohteena ovat olleet muun muassa työllisyyskeinot tai pikemminkin niiden puute. Esimerkiksi Elinkeinoelämän keskusliitto, Suomen Yrittäjät ja oppositio ovat iskeneet kyntensä juuri työllisyyskysymyksiin.

Työ- ja elinkeinoministeriön asettamaa tutkijaryhmää johtava Markus Jäntti on samoilla linjoilla. Ryhmä antoi oman ehdotuksensa työllisyystoimista kesäkuussa.

– Meidän suosituksistamme tai ehdotuksista ei ollut yksikään hallituksen päätöksissä, joten siinä mielessä voisi antaa risuja. Toisaalta on niin, että osa ehdotuksistamme on jo toteutettu, esimerkiksi työttömyyseläkeputken poisto, Tukholman yliopiston kansantaloustieteen professori Jäntti kertoi Viiden jälkeen -ohjelmassa.

Hallitus pyrkii nyt kohentamaan työllisyyttä muun muassa korottamalla opintotuen tulorajoja määräaikaisesti ensi vuonna.

– Tämän päivän päätöksissä oli hyvin vähän työllisyyttä koskevia. Vaikuttavin lienee opiskelijoiden tulorajojen tarkistukset, jotka varmaan vähän lisäävät työllisyyttä. Vaikeimmat päätökset tullaan ehkä tekemään vasta tulevaisuudessa, Jäntti toteaa.

Hallitus kertoikin, että työllisyystoimet, joilla julkista taloutta on määrä vahvistaa 110 miljoonalla eurolla, päätetään kokonaisuudessaan helmikuussa 2022.

Ei helppoja keinoja

Jäntti ei myöskään pidä merkittävinä hallituksen toimia työperäisen maahanmuuton helpottamiseksi, sillä kilpailu työvoimasta maailmalla on kovaa.

Hallitus ilmoitti alkuvuonna valmistelevansa pikakaistaa, jolla erityisosaajat ja kasvuyrittäjät voisivat saada työluvan kahdessa viikossa. Tämä valmisteilla oleva pikakaista on tuoreen päätöksen myötä tarkoitus laajentaa tutkijoihin ja opiskelijoihin.

Professori myös muistuttaa, ettei työllisyyden nostamisessa ole helppoa tietä.

– Sellaisia toimenpiteitä, joiden varmasti tiedetään nostavan työllisyyttä ilman, että niistä on merkittäviä kielteisiä vaikutuksia, on todella vähän.

Viiden jälkeen -ohjelma aina arkisin kello 16.55! Katso kaikki jaksot MTV-palvelusta

Lue myös:

    Uusimmat