Postin työsopimusneuvottelut jäissä – valtakunnansovittelija: "Me ei täällä vähään aikaan istuta"

Korjaileeko Paatero jälleen lausuntojaan? Ministeri kommentoi Postin työkiistaa eduskunnassa 12:59
Video ministeri Paateron infotilaisuudesta torstaina 21. marraskuuta.

Valtakunnansovittelijan mukaan Postin työkiistan sovittelu ei jatku ennen pakettilajittelijakiistan ratkeamista.

Vuokko Piekkala kertoo STT:lle, etteivät Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ja Palvelualan työnantajat (Palta) sovittele työriitaansa valtakunnansovittelijan johdolla ennen kuin 700 pakettilajittelijaa koskeva työehtosopimuksen siirtoasia on ratkennut.

– Olen tulkinnut asian niin, että PAUlla tämän Paltan kanssa tehtävän sopimuksen edellytyksenä on, että näitä 700 henkeä koskeva kiista saadaan ratkaistuksi, Piekkala sanoo STT:lle.

Sovittelijan mukaan pakettilajittelijoita koskeva asia tulee ratkaista ennen kuin valtakunnansovittelijan neuvottelupöytään on tarkoituksenmukaista jälleen istua.

– Siksi olemme päätyneet siihen, että me ei täällä vähään aikaan istuta. Katsotaan ensin, miten 700 hengen asia saadaan järjestymään.

Muutama vaikea kohta, muuten valmista

Vuokko Piekkalan mukaan hänen työnsä on valmis muutamaa vaikeaa kohtaa lukuun ottamatta, eikä ratkaisuun menisi "ihan älyttömiä aikoja" ilman pakettilajittelijoita koskevaa riitaa.

– Me olemme pitkälti ne sovintoehdotuksen tekstit ja muut täällä käyty läpi eilen. Sitä on jo paljon työstetty. Emme ole ainoastaan jängänneet ovien takana 700 lajittelijasta juupas eipäs -keskusteluna.

Kunta- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd.) kertoi tänään, että Postin ja PAUn välistä asiaa selvittämään on nimetty neljä työmarkkinakonkaria.

Selvitysryhmän työlle ei ole asetettu aikarajaa.

Lue myös:

    Uusimmat