Postikiistan tukilakot jatkuvat: Lentoja perutaan ja rahtilaivat pysyvät satamissa – Helsingin bussiliikenne palautumassa normaaliksi

Postin lakko laajeni: Nyt palvelupisteetkin laitettiin kiinni – näin tukilakot vaikuttavat arkeesi suuren lakkomaanantain jälkeen 5:39

Postikiistan tukilakkojen vaikutus heijastuu vielä tiistaina lentoliikenteessä. Finnair peruu seitsemän kaukolentoa Ilmailualan Unionin (IAU) eilisen tukilakon takia. Kyse on paluulennoista sellaisille lennoille, jotka eivät eilen päässeet lähtemään matkaan.

Lentojen oli tarkoitus lähteä San Franciscosta, Tokiosta, Hongkongista, Shanghaista, Soulista, Pekingistä ja Bangkokista ja saapua Helsinkiin.

Finnair perui sunnuntailta ja maanantailta yli 250 lentoa IAU:n tukilakon vuoksi.

Lisäksi joillakin Euroopan ja kotimaan lennoilla on tänään rajoitettu ruoka- ja juomatarjoilu.

Helsingin seudun liikenteen HSL:n liikenteen on arvioitu palautuvan normaaliksi vaiheittain tänään aamuyöstä kello 3:n jälkeen. Joitakin vuoroja voi tosin jäädä ajamatta aamuyöllä tukilakon päättymisen jälkeen.

Eilen alkaneet Merimies-Unionin tukitoimet puolestaan jatkuvat. Ne pysäyttivät Suomen lipun alla kulkevan rahtiliikenteen merillä.

Työnantajaa edustavan Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto kertoi STT:lle varhain tiistaina, että maanantain neuvotteluissa ei päästy sopuun. Aarton mukaan neuvottelut jatkuvat myöhemmin tänään.

Rautatieläisten lakot uhkaavat ensi viikolla

Useat liitot ovat tukeneet työntekijöitä edustavaa Posti- ja logistiikka-alan unioni PAUta postikiistassa. Esimerkiksi Rautatiealan Unioni RAU ilmoitti maanantaina uusista vuorokauden mittaisista tukilakoista.

VR:n HSL-alueen liikenne ja Etelä-Suomen taajamaliikenne uhkaavat pysähtyä ensi viikon maanantaina ja VR:n henkilökaukoliikenne ja tavaraliikenne tiistaina. Junaliikenne uhkaa pysähtyä täysin vuorokaudeksi 9. joulukuuta, sillä liikenteenohjaus keskeytetään aamulla.

 

Lue myös:

    Uusimmat