Itä-Ukrainaan syntyi hauras tulitauko

Ukrainan hallinto ja separatistit pääsivät perjantaina sopuun tulitauosta Itä-Ukrainassa. Tulitauon oli tarkoitus tulla voimaan illalla kello 18, mutta vain minuutteja sen voimaanastumisen jälkeen Donetskin pohjoispuolelta Itä-Ukrainassa kuultiin kolme räjähdystä.   

Sopimuksen mukaan joukot pysyvät nykyisissä asemissaan ja Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj valvoo tulitaukoa, kertoivat kokouslähteet.  

Osapuolet sopivat myös muun muassa sotavankien vaihdosta, joka saattaa alkaa jo lauantaina.  

Ukrainan mukaan tulitaukosopu velvoittaa venäläisjoukkoja vetäytymään Ukrainasta. Ukrainan pääministerin mukaan EU:n ja USA:n on oltava sovun takuumiehinä.  

-Yhdysvaltain ja EU:n on tuettava tulitaukoa. Emme selviä Venäjän kanssa yksinämme, tarvitsemme takuita, sanoi pääministeri Arseni Jatsenjuk.  

Ukrainan presidentti Petro Poroshenko korosti lausunnossaan rauhan merkitystä.  

-Koko maailma halajaa rauhaa, koko Ukraina halajaa rauhaa, mukaan luettuna Donbassin alueen miljoonat asukkaat. Ihmiselämän arvo on mittaamaton. Meidän on tehtävä kaikki mahdollinen ja mahdoton verenvuodatuksen ja ihmisten kärsimyksen lopettamiseksi, maalaili Poroshenko.  

Luhanskin alueen separatistijohtaja Igor Plotnitski muistutti kuitenkin heti, että tulitaukosopimukseen suostuminen ei merkitse sitä, etteivätkö separatistit haluaisi edelleen erota Ukrainasta.  

Venäjän presidentin Vladimir Putinin edustaja Dmitri Peskov korosti, että osapuolien on noudatettava tulitaukoa tunnontarkasti ja jatkettava neuvotteluja kunnes kriisi on saatu ratkaistua.  

Neuvotteluja käytiin Minskissä Valko-Venäjällä ja niihin osallistuivat Ukrainan, Venäjän, separatistien sekä Etyjin edustajat.  
  
Etyjin rooli auki  

Tunteja ennen tulitauon julistamista Itä-Ukrainassa taisteltiin kiivaasti. Mariupolin lähistöllä separatistit hyökkäsivät asemiinsa linnoittautuneiden puolustajien kimppuun tykistön ja panssarivaunujen tukemina.  

Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen puheenjohtajan Ilkka Kanervan (kok.) mukaan Etyjin roolista Ukrainan tulitauon valvomisessa ei ole vielä tarkempia suunnitelmia. Järjestö on kuitenkin sitoutunut ottamaan vastuun asiasta.  

-Kansainvälisten toimijoiden on kontrolloitava tulitaukoa. Sen jälkeen, kun tulitauko on kunnossa, rajavalvontakin on helpompaa.  

-Ei kannata ruveta peijaisia järjestämään ennen kuin katsomme, että saadaanko asia asianmukaisella tavalla kontrolliin, Kanerva sanoi.  

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Charly Salonius-Pasternak oli hänkin epäileväinen sen suhteen, että tulitauko pitäisi.  

-Toivon, että olen täysin väärässä, mutta olen vähän skeptinen sen suhteen, miten kauan tämä tulitauko kestää ja mihin se johtaa. Ei tunnu siltä, että Venäjä olisi saavuttanut niitä tavoitteita, joiden vuoksi sen on ollut valmis ottamaan vastaan sanktiot ja osoittamaan niin paljon asevoimia Itä-Ukrainaan, Salonius-Pasternak sanoi.  

Salonius-Pasternakin mukaan Ukraina ei uskonut Venäjän olevan valmis näin suureen sotilaalliseen panostukseen.  

-Ukraina tajusi Venäjän olevan valmis lähettämään merkittävästi enemmän tulivoimaa, aseellista voimaa, Itä-Ukrainaan kuin he olettivat ja paljon avoimemmin. Venäjän puolelta on täysin mahdollista, että Kremlissä oli aliarvioitu miten paljon tappioita tulee.Tai sitten on saavutettu joku osatavoite.  

Lue myös:

    Uusimmat