Lasse Liemola on nähnyt aikojen saatossa Helsingin monet kasvot aina sota-ajasta nykypäivään. Stadin Slangi ry:n nykyinen puheenjohtaja kertoo Studio55.fille nuoruutensa Helsingistä.
Lasse Liemola kasvoi Helsingin Vanhassakaupungissa; paikassa, johon Helsinki alkujaan perustettiin. Liemola lukeutuu viimeiseen nuorena sodan kokeneeseen sukupolveen.
Talvisodan aikaan Liemola oli vasta kaksi vuotta. Jatkosodasta nuorella, noin seitsemänvuotiaalla pojalla on sen sijaan selkeät muistot.
− Muistan hyvin Helsingin pommitukset. Keräsimme kavereiden kanssa pomminsirpaleita kadulta. Se oli jännittävää, eivät nuoret osanneet pelätä. Vanhemmat, varsinkin äidit, olivat tietysti peloissaan, Liemola muistelee.
Sodan jälkeen elämä oli säännösteltyä ja ankeaa. Siitä huolimatta lapset nousivat kekseliäisyyden avulla niukkuuden yläpuolelle.
− Teimme jousipyssyjä, kaarnalaivoja ja kävyistä lehmiä, leikimme naruhyppelyä ja ammuimme ritsoilla.
Olympialaisten huumaa
Liemola kävi koulua ensin Uudenmaankadulla ja siirtyi myöhemmin Käpylän yhteiskouluun. Suurkaupungin tuntu oli tuolloin vielä kaukana.
− Tämä oli pieni kylä silloin. Elo oli rauhallista. Minäkin olen pienenä vienyt hevosella vihanneksia Kauppatorille ja mennyt hevoskyydillä joulukirkkoon.
Nuorten poikien vapaa-aika kului pitkälti yhdistystoiminnassa, joka oli 1940−50-luvuilla aktiivista. Myös partio ja urheiluseurat tarjosivat nuorille mielekästä tekemistä.
Vuosi 1952 ja Olympialaiset nostivat piskuisen Helsingin hetkeksi maailmankartalle.
− Toimin kilpailuissa olympianuorena. Siihen aikana ei ollut kännyköitä ja vastaavia, vaan tuloksia siirreltiin käsin. Olympialaisten myötä saimme myös hetkeksi Coca-Colan Suomeen, Liemola kertoo.
Nuorisokulttuuri herää
Vuoden 1956 nuorisoherääminen oli tärkein merkkipaalu kyseisen ajan nuorisolle. Vuotta myöhemmin laulunlahjoilla siunattu Liemola voitti omassa sarjassaan Helsingin työväentalolla järjestetyt iskelmälaulukilpailut ja pääsi niiden myötä levyttämään.
Kilpailuissa menestyi myös toinen ajan nouseva tähti, Laila Kinnunen.
− Kun tulin tanssi-ikään, meillä oli pieni kesäromanssi Lailan kanssa. Kuuntelimme levyjä ja kävimme tanssimassa Polilla. Se oli niin viatonta, emme varmaan edes pussanneet, Liemola muistelee hymyssä suin.
Kauppakeskus Pukevassa tajuttiin ensimmäisenä, että nuorisolla alkaa olla ostovoimaa. Musiikin myötä suosituksi noussut Liemola pestattiin mannekiiniksi esittelemään nuorisomuotia.
− Koko Kaisaniemen katu oli aivan kiinni. Kaverit muistavat, kun menin poliisisaattueessa esiintymään.
"Helsingistä tullut turvaton"
1950-luvun Helsinki ei jakaantunut itään ja länteen yhtä vahvasti kuin tänä päivänä. Jengiytyminen oli tosin ajan hengessä yleistä.
− Kaupunginosissa oli omat jenginsä. Pojat, ja miksei tytötkin, tekivät juttuja kimpassa. Meitä aina varoiteltiin, että älkää menkö rannoille, ne ovat hämäriä paikkoja, mutta emme me osanneet mitään varoa.
Lasse Liemola asuu tätä nykyä Arabianrannassa. Kotikaupunki on yhä rakas, mutta sen nykyinen kehitys ei miellytä.
− Helsingistä on tullut turvaton. Me olemme kansainvälistyneet, mutta se olisi kyllä voinut jäädä tekemättä. Tänä päivänä ei ole enää kiva liikkua ulkona, kun saa olla jatkuvasti varuillaan. Erityisesti huumeongelma on aikamoinen, Liemola pahoittelee.
Studio55.fi/Jenni Kokkonen